Michael Jacksonin kuolemasta on kulunut kymmenen vuotta

HELSINKI

Pop-ikoni Michael Jacksonin kuolemasta on tänään kulunut kymmenen vuotta. Laulaja kuoli kotonaan Los Angelesissa sydänkohtaukseen 50-vuotiaana. Pop-legenda oli juuri valmistautumassa konserttikiertueeseen, jonka jälkeen hänen piti vetäytyä julkisuudesta kokonaan. Hän sai uransa aikana useita musiikkipalkintoja. Jacksonin lopullinen läpimurto, Thriller-albumi vuodelta 1982, on edelleen kaikkien aikojen toiseksi myydyin albumi. Albumilta ovat myös hittikappaleet Billie Jean ja Beat it.

Yhä kuuluisan tavaramerkkinsä, moonwalk-tanssin, Jackson esitti ensimmäisen kerran jo vuonna 1983 NBC:n tv-gaalassa.

Uransa varrella Jacksonia kohtaan esitettiin syytöksiä lasten hyväksikäytöstä, joista Jackson oli myös oikeuden edessä. Tuomioistuin totesi hänet syyttömäksi. Tänä vuonna ilmestyneessä Leaving Neverland -dokumentissa kaksi nyt jo aikuista miestä syyttää Jacksonin käyttäneen heitä vuosien ajan seksuaalisesti hyväksi, mikä on nostattanut hyväksikäyttökeskustelun jälleen pinnalle. Perhe ja perikunta ovat kutsuneet dokumenttia "julkiseksi lynkkaukseksi". Konkreettisia todisteita dokumentti ei Jacksonia vastaan esitä, mutta moni kriitikko on pitänyt dokumenttia uskottavana. Dokumentti on nostattanut keskustelun myös siitä, pitäisikö laulajan musiikkiin suhtautua uusien väitteiden valossa eri tavoin –  esimerkiksi moni radiokanava lakkasi soittamasta Jacksonin musiikkia dokumentin takia.

Kommentoi




Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat