Kyröläisten historiallisesta suurnäytelmästä julkaistaan Youtube-taltiointi

ISOKYRÖ

Kivikirkon kansa -näytelmästä julkaistaan Youtube-taltiointi. Näytelmää tehtiin Isonkyrön vanhan kirkon ympäristössä vuosina 2002–2003 ja siinä oli mukana yli sata lähiseudun harrastajanäyttelijää. Sitä esitettiin kahtena kesänä.

Kivikirkon kansa kertoo Kyrön- ja Lapuanjoen kansan vuosisataisesta elämästä Ruotsin ja Venäjän vallan aikana 1500-luvulta Suomen itsenäisyyteen 1917.

– Näytelmä sai aikoinaan ihmiset liikkeelle sankoin joukoin, kertoo Juha Rinnekari Futuri filmistä.

Näytelmän taltiointi julkistetaan nyt uudistettuna teräväpiirtoversiona. Julkaisu tapahtuu YouTuben-ensiesityksenä 23.8. kello 19 Futuri filmin Youtube-kanavalla. Lähetyksen jälkeen taltiointi on katsottavissa milloin tahansa.

Kivikirkon kansaa näyteltiin kahtena kesänä Isossakyrössä. Sen käsikirjoitti Artturi Leinosen tekstin pohjalta Aaro Harju. Ohjauksesta ja dramatisoinnista vastasi Anne Heikkilä ja tuottajana toimi Etelä-Pohjanmaan nuorisoseura. Rooleissa nähdään muun muassa Kari Mäki, Matti Potka, Sami Paavola, Jaana Jokinen, Mirja Rinta, Mauri Tapio, Sisko Aho ja Esa Perttu.

-Näytelmä kuvaa eteläpohjalaisuuden ydintä: uskoa oikeuden voittoon, pelottomuutta taistella vääryyttä vastaan, horjumatonta uskoa itseen ja oman asian oikeutukseen, Aaro Harju kuvasi käsiohjelmassa.

Katso taltiointi tästä linkistä . Video on nähtävillä 23.8. kello 19 alkaen

Kommentoi











Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat