Kun Linda syntyi, hänellä oli alkoholimyrkytys – hän ei ole tavannut äitiään

Linda Raition elämän alku ei ollut helppo. Vaikka sijaisperheen kotivideoissa jokeltelee suloinen vauva, oli Lindalla syntyessään alkoholimyrkytys ja sikiön alkoholioireyhtymä eli FAS. Äitinsä raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vuoksi Linda on kärsinyt monista terveysongelmista, minkä vuoksi on tarvittu esimerkiksi puhe- ja toimintaterapiaa.

Linda on kasvanut kolmen muun huostaanotetun tytön kanssa aikuiseksi perheessä, jossa hän on saanut kokea turvallisen lapsuuden.

Tiivis dokumentti ei vyörytä faktatietoa siitä, kuinka moneen lapseen äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö vuosittain vaikuttaa tai kuinka vakavia vammat yleensä ovat. Asiantuntijahaastatteluiden sijaan katsoja saa kulkea Lindan rinnalla seuraamassa, millaista on lievästä FAS-oireyhtymästä kärsivän elämä.

Lääkärikäynnin yhteydessä käy ilmi, että terveysongelmia on, mutta niitä ei käydä läpi sen tarkemmin. Ongelmat eivät kuitenkaan estä itsenäistä elämää ja työntekoa.

Linda työskentelee vanhusten hoitokodissa. Äitiään hän ei ole tavannut koskaan.

Välillä kun Linda kävelee kaupungin kaduilla, hän miettii, voisiko joku vastaantulijoista olla hänen äitinsä. Sijaisperheen isä, Reima Rautio , toteaa, että jokainen perheen jo aikuistuneista tyttäristä on kokenut jossakin vaiheessa kriisin, joka liittyy omaan alkuperään.

Ihmisen tarve selvittää, mistä on lähtöisin, nousee dokumentin tärkeimmäksi teemaksi.

Dok: Lindan kaipuu

Yle Teema &Fem maanantai 29.10. klo 19.00

Päivi Ojanperä

Kommentoi




Luetuimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kulttuuriuutiset








  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat