Kulttuurirahasto jakoi yli miljoona euroa - nämä saivat apurahan

Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahasto on jakanut apurahoja yhteensä 1 079 000 euroa. Hakijoita oli yli 500 ja apurahan sai joka noin joka viides hakija, yhteensä 112 apurahansaajaa.

Lisäksi jaettiin pronssinen J. V. Snellman -mitali valtiopäiväneuvos Markus Aaltoselle hänen ansioistaan yhteiskunnallisen keskustelun ja järjestötoiminnan sinnikkäänä ylläpitäjänä.

Jättipotti, 40 000 euroa, jaettiin musiikkinäytelmälle, joka juhlistaa vuoden kuluttua 40 vuotta täyttävää Provinssirockia. Siinä katsoja pääsee kurkistamaan festivaalin kulisseihin ja bändien takahuoneisiin.

Apurahoista taiteen osuus on 49 prosenttia, lastenkulttuurin 18 ja tieteen 23 prosenttia. Loput apurahoista kohdistuvat kotiseututyöhön. Myönnettyjen apurahojen keskikoko nousi 9 000 euroon.

Yksityisten apurahat

Kirjailija Henry Aho, Teuva, lasten- ja nuortenkirjojen kirjoittamiseen 12.000

Mus. maisteri Emilia Alho ja musiikkipedagogi AMK Tiina Karhu-Ahtonen, Laihia, päiväkotikonserttien järjestämiseen 6.000

Fil. maisteri Krista Anttila, Vaasa, johtajana kasvamista illustroivana sisäisenä tarinana käsittelevään väitöskirjatyöhön 12.000

Kirjastovirkailija Eija Aromaa, Vaasa, runoteoksen ja suomennosten viimeistelytyöhön 6.000

Kauppat. maisteri Petra Berg, Vaasa, uusiutuvaa energiaa Suomen valtamediassa käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Muusikko Mikael Björklöf ja työryhmä, Kauhava, Micke Björklöf & Blue Strip -yhtyeen taiteelliseen toimintaan 24.000

Tait. maisteri Paula Blåfield, Vaasa, näyttelyn järjestämiseen 4.000

Mus. maisteri Kajsa Dahlbäck, Vaasa, Earthly Angels -jatkotutkintokonserttiohjelman levytyksen toteuttamiseen 4.000

Kuvataiteilija Simon Gripenberg, Pietarsaari, taiteelliseen työskentelyyn 24.000

Hum. kand Satu Grönroos, Vaasa, romaanin kirjoittamiseen 12.000

Fil. maisteri Mervi Heikkilä, Seinäjoki, lasten satukokoelman kirjoittamiseen 4.000

Fil. maisteri Anu Heino, Kristiinankaupunki, suomalaisten kirjallisuuden kääntäjien ammatti-identiteettiä ja toimijuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Kirjailija Henna Helmi Heinonen, Seinäjoki, kirjalliseen työskentelyyn 12.000

Muotoilija AMK Noora Hemminki, Kirkkonummi, Östermyran ruukin työyhteisöä käsittelevään pro gradu -työhön 2.000

Kulttuurituottaja AMK Tiina Hietala, fysioterapeutti Jutta Dinga ja muusikko Timo Kotipelto, Seinäjoki, Lappajärven IX rockmusiikkileirin järjestämiseen 9.000

Yhteiskuntat. maisteri Tytti Hyttilä-Huhta ja työryhmä, Vaasa, draamallisen runoesityksen toteuttamiseen 3.000

Fil. maisteri Suvi Hämäläinen, Turku, oravan liikkumista ja elinympäristön valintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Otro Sepän apurahana 24.000

Yhteiskuntat. maisteri Elisabeth Hästbacka, Vaasa, vammaisten ihmisten yhteiskunnallista osallisuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön 12.000

Mus. maisteri Terttu Iso-Oja, Seinäjoki, taiteelliseen työskentelyyn ja konserttien järjestämiseen 12.000

Taidemaalari Jani Järvinen, Vaasa, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen 8.000

Muusikko Jimi Järvinen, Vaasa, urkutaiteen opintoihin Ranskassa 2.000

Yhteiskuntat. maisteri Emilia Kangasluoma, yhteiskuntat. kand. Elias Lahtinen ja yhteiskuntat. kand. Ella Kiviniemi, Helsinki, Minkälainen on Etelä-Pohjanmaa satavuotiaassa Suomessa? -valokuvausprojektin toteuttamiseen 6.000

Ohjaaja Eerik Kantokoski ja datanomi Tuukka Haapamäki, Seinäjoki, Loukasmäen Taistelu -elokuvan valmistamiseen 8.000

Fil. maisteri Niina Kiprianoff ja työryhmä, Seinäjoki, Lauhan Spelit -musiikkileiritoiminnan kehittämistyöhön 3.000

Fil. maisteri Antti Kleemola, Jyväskylä, eteläpohjalaisten nuorten teksteihin pohjautuvan laulusarjan säveltämiseen 4.000

Fil. tohtori Maija Kontukoski, Ylöjärvi, kaupunkiympäristön äänimaisemakokemusta Etelä-Pohjanmaalla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 14.000

Kuvataiteilija AMK Vilma Vieno Koskela, Turku, taiteelliseen työskentelyyn 2.000

Hum. kand. Tarja Koski, Laihia, lasten ja nuorten kirjavinkkaukseen Kyrönmaan kouluissa 12.000

Musiikinopiskelija Lauri Kotamäki, Helsinki, kolmirivisen harmonikan hankintaan 3.000

Fil. maisteri Laura Krohn, Vaasa, taidekritiikin opintoihin 3.000

Maat. ja metsät. maisteri Päivi Kujala, Alavus, viranomaisyhteisön käytäntöjä yrittäjyyden edistämisessä maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanossa käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Fil. lis. Heli Kurikka, Ilmajoki, muutosjoustavuuden tarkastelua alueiden kehittämisessä käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Fil. maisteri Kari Laasasenaho, Soini, hajautetun uusiutuvan energian tuotannon tehostamista biomassojen paikkatietopohjaisella analysoinnilla käsittelevään väitöskirjatyöhön 8.000

Kauppat. tohtori Jorma Larimo, Vaasa, 14th Vaasa International Business -konferenssin sekä kansainvälisen tohtoritutoriaalin järjestämiseen 8.000

Fil. maisteri Maria Lehtimäki, Laihia, moniviehättyneisyyden ilmenemistapoja kirjallisuuden henkilöhahmojen päätöksenteossa käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Fil. lis. Matti Leiviskä, Pyhäntä, asutusta ja väestöliikkeitä Etelä-Pohjanmaalla keskiajalta 1600-luvulle käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Kuvataiteilija Rauno Lepistö, Lapua, näyttelyn järjestämiseen 6.000

Kuvataiteilija Ritva Lindberg, Lappajärvi, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 4.000

Koristeveistäjämestari Kaj Lindgård, Kurikka, taiteelliseen työskentelyyn 24.000

M.A. Mikko Malmberg, Vaasa, maahanmuuttajataustaisia mediapersoonia käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Tait. maisteri Henna Mantere, Lapua, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen 6.000

Kirjailija Jussi Matilainen, Seinäjoki, kirjalliseen työskentelyyn 12.000

Tait. yo. Reetta-Sofia Maunumaa, Seinäjoki, taiteelliseen työskentelyyn 2.000

M.Sc. Erwan Mouazan, Vaasa, kestäviä liiketoimintainnovaatioita kiertotaloudessa käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Kuvatait. maisteri Juha Mäki-Jussila, Karkkila, videofilmin toteuttamiseen 4.000

Kauppat. maisteri Jutta Mäkipelkola, Seinäjoki, johdon kognitiota kilpailukyvyn mahdollistajana elintarvikealalla Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Maat. ja metsät. maisteri Ismo Nousiainen, Kauhajoki, eteläpohjalaisia kansallispuistoja mielikuvissa ja muistoissa käsittelevään tutkimukseen 4.000

Libristi Päivi Oksanen, ylioppilas Teemu Tanskanen ja ylioppilas Pietari Sillasto, Seinäjoki, Pikkuprovinssi-tapahtuman toteuttamiseen 5.000

Mus. maisteri Hanne Orrenmaa, Seinäjoki, maahanmuuttajanuorten ja eteläpohjalaisnuorten yhteisen musiikkinäytelmän toteuttamiseen 12.000

Medianomi AMK Janiv Oskár, Seinäjoki, arjen tarinoita käsittelevän lyhytdokumenttielokuvasarjan valmistamiseen 12.000

M.Sc. Thileepan Paulraj, Vaasa, tuuliturbiinimelun automaattista luokittelujärjestelmää käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Musiikinopiskelija Tarmo Peltokoski, Helsinki, kapellimestarikursseille ja pianonmestarikursseille osallistumiseen Suomessa ja ulkomailla 5.000

Kulttuurituottaja AMK Henri Peltola ja työryhmä, Seinäjoki, alakouluikäisten bändileirin järjestämiseen 5.000

Mus. maisteri Jonna Pirttijoki-Helanen ja musiikkipedagogi AMK Tiina Karhu-Ahtonen, Ilmajoki, harmonikkapiano-duon konserttikiertueen järjestämiseen 4.000

Mus. maisteri Tea Polso ja teol. maisteri Helena Turja, Seinäjoki, vanhan musiikin tapahtuman toteuttamiseen 4.000

Tanssinopettaja AMK Nanna Rahikainen, Mustasaari, taiteelliseen työskentelyyn 12.000

Dipl.ins. Charlotta Risku, B.A. Pia Leppänen ja fil. tohtori Anna Törnroos, Mustasaari, musiikki-installaation toteuttamiseen 3.000

Kasvatust. maisteri Leena Saunanen ja kasvatust. maisteri Elina Paananen, Ähtäri, Pieni Merenneito -tanssisadun toteuttamiseen 7.000

Musiikkipedagogi AMK Salla Seppä, Kauhava, kauhavalaisia kansanlaulajia esittelevän arkistoäänitekokoelman ja lauluperinnettä esittelevän kansilehtisen toteuttamiseen 6.000

Ph.D. Shah Rukh Shakeel, Vaasa, uusiutuvan energiateknologian kaupallistamista käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

Teatterit. maisteri Sami Silén, Seinäjoki, sävellys- ja äänisuunnitteluprojektien toteuttamiseen 24.000

Kauppat. tohtori Ari Sivula ja tekn. tohtori Margit Närvä, Seinäjoki, käyttäjäinnovaatiota eteläpohjalaisissa maatalousyrityksissä käsittelevään tutkimukseen 14.000

Ph.D. Erose Sthapit, Vaasa, matkamuistojen merkitystä Rovaniemellä vierailleiden matkakokemuksen muistamisessa ja vaikutusta paluuaikeisiin käsittelevään väitöskirjatyöhön 8.000

Luokanopettaja Mikko Takala, Ilmajoki, Ukulele-opetussivuston valmistamiseen 2.000

Fil. tohtori Tuuli Talvitie, Akaa, Pelimannitarinoita Isojoelta -teoksen toteuttamiseen 12.000

Taidegraafikko Juha Tammenpää, Vaasa, taiteelliseen työskentelyyn, kolmannen vuoden apurahana 24.000

Lasitaiteilija Minna Tuohisto-Kokko, Ilmajoki, taiteelliseen työskentelyyn 24.000

Kulttuurituottaja AMK Teemu Tuuttila, Seinäjoki, NuermoFest 2017 -tapahtuman järjestämiseen 3.000

Artenomi Nina Vana, Kristiinankaupunki, Puutarhatarinoita-esityksen valmistamiseen 6.000

Fil. maisteri Aune Waronen-Rantamäki, Kristiinankaupunki, kristiinankaupunkilaisesta Onni Talaksesta kertovan näytelmän käsikirjoittamiseen, 4.000

Kauppat. maisteri Jan Weckström, Helsinki, Made in Finland -näytelmän

käsikirjoittamiseen 6.000

Fil. maisteri Meniina Wik, Mustasaari, marginaaliin jäävää faniyhteisöä ja heidän tuotantoaan käsittelevään väitöskirjatyöhön 24.000

M.Sc. Man Yang, Vaasa, päätöksentekoa kansainvälisessä yrittäjämäisessä markkinoinnissa käsittelevään väitöskirjatyöhön 12.000

M.Sc. Urszula Zimoch, Seinäjoki, yksinasuvien kasvavaa määrää Etelä-Pohjanmaalla käsittelevään väitöskirjatyöhön 12.000

Yhdistysten apurahat

Alajärven 4H-yhdistys ry, Alajärvi, nuoren työllistämiseen sekä lasten ja nuorten kulttuuritoiminnan kehittämistyöhön Järviseudulla 6.000

Alajärven voimistelu ja liikunta ry, Alajärvi, Sinivalkoinen sirkus -esityksen toteuttamiseen 3.000

Artturi Leinosen seura ry, Kauhava, Artturi Leinosen juhlan järjestämiseen 4.000

Etelä-Pohjanmaan agronomit ry, Seinäjoki, yhdistyksen historiateoksen toteuttamiseen 7.000

Folk Extreme ry, Tampere, konserttikokonaisuuden valmistamiseen sekä päiväkotikiertueen toteuttamiseen 8.000

Harmonikansoiton opettajat ry, Helsinki, Minä soitan harmonikkaa -kilpailun toteuttamiseen 4.000

Heikki Klemetti -seura ry, Kuortane, Heikki Klemetin urkusävellystuotannon kokonaislaitoksen kokoamiseen, toimittamiseen ja julkaisemiseen 8.000

Herättäjä-Yhdistys ry, Lapua, Herännäisyyden kuva-arkiston perustamiseen 10.000

Ilmajoen Nuorisoseura ry, Ilmajoki, lasten ja nuorten kesäleirin toteuttamiseen 5.000

Jalasjärven 4H-yhdistys ry, Kurikka, lasten ja nuorten toimintapajojen toteuttamiseen 3.000

Jazz & Blues Club Kauhajoki ry, Kauhajoki, konserttisarjan järjestämiseen 8.000

Kaskisten Matkailu ry, Kaskinen, Kaskisten musiikkikesä 2017 -festivaalin järjestämiseen 5.000

Korsholman Musiikkijuhlat ry, Mustasaari, Korsholman Musiikkijuhlien järjestämiseen, uuden musiikin esittämiseen nuorien taiteilijoiden säveltämänä sekä lastenkonserttiin 10.000

KultSi - Kulttuurikollektiivi Silta ry, Seinäjoki, Provinssi, neljä vuosikymmentä - produktion toteuttamiseen, kärkihankkeena 40.000

Kulttuuriosuuskunta Kick!, Helsinki, taide- ja muotoilutapahtuman järjestämiseen 6.000

Kulttuuriyhdistys KATTO ry, Teuva, lastenteatteriesityksen valmistamiseen 6.000

Kyrönmaan 4H-yhdistys ry, Isokyrö, lasten ja nuorten taide-, kädentaidot- ja kulttuurityöpajojen järjestämiseen 2.500

Pohjalainen Käyrätorviyhtye ry, Vaasa, konserttien järjestämiseen, 4.000

Pohjalainen Rakennusperintö ry, Ilmajoki, seminaarin järjestämiseen, 8.000

Pohjanmaan valokuvakeskus Lakeus ry, Lapua, portfoliopäivän järjestämiseen, 2.500

Puuseppämuseoyhdistys ry, Kurikka, Jurvan puuseppämuseon juhlavuoden tapahtumiin 7.500

Raskas patteristo 1:n perinneyhdistys ry, Vantaa, yhdistyksen toiminnan kehittämiseen 8.000

Ruotsalan koulupiirin kyläyhdistys ry, Kauhava, Ruotsalan kylä -kirjan toteuttamiseen, 6.500

Samba Tropical ry, Seinäjoki, yhdistyksen 15-vuotisjuhlaesityksen toteuttamiseen 3.000

Suomen kirjastomuseoyhdistys ry, Vaasa, kirjaston aikamatkojen toteuttamiseen, 2.500

Suomen Rock-Klubien liitto ry, Jyväskylä, valtakunnallisen elävän musiikin järjestötoiminnan kehittämiseen 5.000

Tanssikipinä ry, Vaasa, kansallisen tanssitapahtuman ja ikäkausimestaruuskilpailujen järjestämiseen, 3.000

Tuulivoima-kuoro ry, Seinäjoki, Lakeuden naiset -teoksen esityskuluihin 5.000

Töysän Nuorisoseura ry, Alavus, kruunuhäätapahtuman järjestämiseen, 2.500

Vaasan Kamarimuusikot ry, Vaasa, konserttisarjan toteuttamiseen, 6.000

Vaasan kesäyliopisto ry, Vaasa, nuorten itseilmaisun työpajojen ja seminaarien toteuttamiseen, 6.000

Vaasan Oopperasäätiö, Vaasan oopperaviikkojen järjestämiseen, 10.000

Valkea kääpiö ry, Seinäjoki, Helmifestivaalin järjestämiseen, 10.000

Valokuvayhdistys Ibis ry, Vaasa, valokuvanäyttelyiden järjestämiseen 2.000

VYY-Alumni ry, Vaasa, vaasalaista opiskelijaperinnettä käsittelevän valokuvanäyttelyn toteuttamiseen 2.000

Vähäkyrö-Seura ry, Vaasa, Toisinajattelua ja vanhaa kirjasuomea Pohjanmaan mystiikan käsikirjoituksissa -tapahtuman toteuttamiseen 3.000

Ylistaron Kaukolankylän jazzkerho ry, Seinäjoki, suomalaisen improvisoidun jazzkonserttisarjan toteuttamiseen 3.000

Ähtäri-Seura ry, aikamatkojen järjestämiseen Alavuden, Kuortaneen ja Ähtärin museoissa 5.000

Kommentoi

Luetuimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi