Creamista tuttu rumpali Ginger Baker on kuollut

LONTOO

Cream-superyhtyeestä tunnettu rumpali Ginger Baker, 80, on kuollut. Baker joutui sairaalaan muutama viikko sitten sairastuttuaan pahasti. Hän oli kärsinyt muun muassa hengityselinsairauksista.

–  Joudumme suruksemme ilmoittamaan, että Ginger kuoli rauhallisesti sairaalassa tänä aamuna, sanottiin rumpalin verkkosivuille pannussa viestissä sunnuntaina.

Baker, jonka ristimänimi oli Peter Edward Baker, syntyi vuonna Lontoossa vuonna 1939. Hän sai nuoruudessaan lempinimen Ginger leiskuvan punaisen hiuspehkonsa vuoksi. Muusikon ura ei suinkaan heti ollut Bakerin unelmissa, vaan mies halusi ammattipyöräilijäksi. Bakerin suuri unelma oli kilpailla Ranskan ympäriajossa Tour de Francessa, mutta hän joutui luopumaan haaveistaan pahan onnettomuuden jälkeen.

Bakerin nuoruuden musiikilliset vaikutteet tulivat ennen kaikkea jazzista ja bluesista, mikä näkyi hänen soitossaan loppuun asti.

Heavy-rumpalien esikuva

Kirkkaisiin valoihin Baker nousi, kun hän perusti Cream-superyhtyeen yhdessä kitaristi Eric Claptonin ja laulaja-basisti Jack Brucen kanssa vuonna 1966. Cream yhdisti rockia, bluesia ja psykedeliaa tavalla, joka hakee edelleen vertaistaan. Yhtyeen henkilösuhteet olivat kuitenkin koko ajan huonot, mitä ei erityisesti auttanut se, että Baker tunnettiin räjähtävästä persoonallisuudestaan, joka saattoi välillä johtaa jopa nyrkkitappeluihin lavalla.

Cream ehti tehdä neljä levyä ennen kuin se hajosi vuonna 1968. Tämän jälkeen Baker liittyi seuraavaan superkokoonpanoon Blind Faithiin, jossa olivat hänen lisäkseen Clapton, basisti Ric Grech ja kosketinsoittaja Steve Windwood. Yhtye ehti tehdä ennen hajoamistaan vain yhden levyn.

Bakerilla oli tämän jälkeen useita omia yhtyeitä, ja hän asui myös Nigeriassa missä hän levytti yhdessä Afrikan tunnetuimpiin kuuluvan muusikon Fela Kutin kanssa. Vierailijana Baker kävi muun muassa Paul McCartneyn ja Hakwindin levyillä.

Bakerin räväkkä soittotyyli ja kahden bassorummun käyttö tekivät hänestä merkittävän esikuvan monille heavy ja hard rock -rumpaleille. Itse hän korosti toistuvasti soittotyylinsä periytyvän jazz-rumpaleilta. joiden tyyliä hän opiskeli 60-luvulla.

Rolling Stone -lehden maailman parhaiden rumpalien listauksessa Baker on sijalla kolme. Edellä ovat vain The Who -yhtyeen Keith Moon ja Led Zeppelin -rumpali John Bonham.

Kommentoi











Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat