Booker-palkinto poikkeuksellisesti kahdelle kirjailijalle – voittajina Atwood ja Evaristo

LONTOO

Booker-kirjallisuuspalkinto jaettiin myöhään maanantaina poikkeuksellisesti kahdelle kirjailijalle, kun palkintoraati päätti taivuttaa sääntöjä.

Raati palkitsi sekä kanadalaisen Margaret Atwoodin että brittiläis-nigerialaisen Bernardine Evariston. Atwood palkittiin teoksesta The Testaments (Testamentit, Otava) ja Evaristo teoksesta Girl, Woman, Other.

Viisihenkinen tuomaristo ei pystynyt valitsemaan kuuden ehdokkaan joukosta vain yhtä voittajaa, tuomariston puheenjohtaja Peter Florence sanoi Guardianin mukaan. Yhden voittajan sääntöä rikottiin lehden mukaan ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuosikymmeneen.

Atwood ja Evaristo jakavat 60  000 euron arvoisen palkinnon, joka myönnetään englanninkieliselle, Britanniassa julkaistulle romaanille.

Atwood: Yksin voittaminen olisi ollut noloa

Atwood (s. 1939) on voittanut Bookerin myös kerran aiemmin, vuonna 2000 romaanista The Blind Assassin (Sokea surmaaja, Otava). Tämän vuoden voittaja Testamentit on ollut syksyn odotetuimpia kirjoja myös Suomessa. Se jatkaa fundamentalistisen Gileadin valtion tarinaa, jonka Atwood aloitti vuonna 1985 ilmestyneessä dystopiaromaanissaan The Handmaid's Tale (Orjattaresi, Kirjayhtymä). Sittemmin Gilead on tullut tutuksi myös tv-sarjana.

Evariston (s. 1959) Girl, Woman, Other -romaanissa vuorottelee 12 kertojaääntä. Evaristo on aiemmin julkaisut sekä runokokoelmia että romaaneja. Häneltä on suomennettu vuonna 2001 ilmestynyt runomuotoinen romaani The Emperor's Babe nimellä Keisarin kullanmuru (Johnny Kniga).

Evaristo on ensimmäinen Bookerin saanut musta nainen. Palkintoa on jaettu vuodesta 1969.

Atwood sanoi palkintojuhlassa Lontoossa, että olisi kokenut palkinnon saamisen yksin jopa nolostuttavana.

–  Olisi ollut aika noloa, jos minun iässäni ja asemassani olisin voittanut koko hoidon ja siten hankaloittanut urallaan varhaisemmassa vaiheessa olevan ihmisen pääsyä eteenpäin, Atwood sanoi Guardianin mukaan.

Vuoden 1992 kaksoispalkinto johti sääntömuutokseen

Tuomaristoon kohdistettiin selvää painostusta, jotta se olisi valinnut yhden voittajan, Peter Florence sanoi.

–  Meillä oli kuitenkin yhteisymmärrys siitä, että sääntöjen uhmaaminen oli meidän päätöksemme ja että tänä vuonna juhlisimme kahta voittajaa. Mitä enemmän puhuimme näistä kahdesta kirjasta, sitä enemmän annoimme niille arvoa ja halusimme palkita ne molemmat, Florence kuvaili.

Täysin ennenkuulumaton tuomariston ratkaisu ei kuitenkaan ollut, sillä palkinto on jaettu kahdelle voittajalla kahdesti aiemmin. Vuonna 1974 sen saivat Nadine Gordimer ja Stanley Middleton. Vuonna 1992 voittajiksi nimettiin Michael Ondaatje ja Barry Unsworth, minkä jälkeen sääntöihin lisättiin pykälä, jonka mukaan palkintoa ei voi jakaa usealle saajalle tai jättää jakamatta.

Lähteenä myös AFP.

Kommentoi











Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat