Venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

HELSINKI

Venäjän valtion ilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla keskiviikkoaamuna. Asiasta kertoneen puolustusministeriön mukaan kone lensi Suomen ilmatilassa noin kahden minuutin ajan.

Ministeriön erityisasiantuntija Kristian Vakkuri kertoi koneen olleen noin kilometrin verran Suomen ilmatilan puolella. Vakkurin mukaan alus lensi lännen suuntaan.

Puolustusministeriö ei kommentoinut asiaa enempää. Tietoa ei ole esimerkiksi venäläiskoneen mallista tai siitä, kävivätkö Suomen Hornet-hävittäjät paikalla tunnistamassa koneen. Ulkoministeriö tviittasi keskiviikkona ottaneensa yhteyttä Venäjän suurlähetystöön ja pyytäneensä selvitystä epäillystä ilmatilaloukkauksesta.

Rajavartiolaitos kertoi keskiviikkona aloittaneensa alueloukkausepäilyksen johdosta esitutkinnan. Tutkinnanjohtaja Markus Paljakan mukaan tapahtumien kulkua selvitetään saadun materiaalin perusteella. Paljakka arvioi tutkinnan kestävän noin viikon.

Aiemmin tänä vuonna on tapahtunut yksi ilmatilaloukkaus. Huhtikuussa Portugalin valtion merivalvontakone loukkasi Suomen ilmatilaa Kirkkonummella Upinniemen edustalla.

Puolustusministeriön mukaan viime vuonna ilmatilaloukkauksia ei tapahtunut lainkaan, kun taas toissa vuonna niitä todettiin yhteensä neljä.

Hornetit tunnistivat venäläiskoneita maanantaina

Hornet-hävittäjät tunnistivat venäläisiä sotilaslentokoneita Suomenlahden ja pohjoisen Itämeren yllä maanantaina. Ilmavoimien mukaan tuolloin Suomen ilmatilaa ei loukattu, vaan koneet lensivät Suomenlahden keskellä kulkevaa kansainvälisen ilmatilan kaistaletta.

Kansainvälinen ilmatila on kapea kaistale, joka sijaitsee Suomen ja Viron ilmatilan välissä. Suomalaiskoneiden lisäksi myös tanskalaiset ja ruotsalaiset koneet seurasivat venäläiskoneiden lentoa, Venäjän uutistoimisto Tass kertoi.

Ilmavoimat tunnisti maanantaina kolme eri lentokonetyyppiä. Tunnistetut konetyypit olivat pommikone Tu-160, ilmavalvontakone A-50 sekä hävittäjä Su-35.

Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat