Uutissuomalainen: Hallitus kokoaa syksyllä komiteat pohtimaan esimerkiksi sosiaaliturvauudistusta ja maakuntien verotusoikeutta

HELSINKI

Hallitus aikoo vielä loppuvuoden aikana perustaa komiteoita pohtimaan asevelvollisuutta, sosiaaliturvauudistusta, lapsistrategiaa, kriisinhallintaa sekä maakuntien verotusoikeutta, kertoo Uutissuomalainen.

Parlamentaaristen komiteoiden tarkoitus on ohjata hallitusohjelmaa ja valmistella tulevien vaalikausien suuria rakenneuudistuksia. Jäseniä työryhmiin on tarkoitus kutsua kaikista eduskuntapuolueista sekä keskeisistä eturyhmistä ja kansalaisjärjestöistä.

Päävastuu ryhmien työstä on sillä ministeriöllä, jonka toimialaan ratkaistava asia pääasiassa kuuluu.

Komiteoiden kokoamista vetää syksyn aikana pääministeripuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Hän ei ole kuullut, että esimerkiksi oppositiopuolueet eivät lähtisi komiteoihin mukaan.

–  Yksikään puolue tai eduskuntaryhmä ei ole indikoinut, ettei lähtisi mukaan, Lindtman sanoo Uutissuomalaiselle.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat