Tutkijat yllättyivät: Kakkostyypin diabetes onkin yleisempi miehillä, joilla on koira

HELSINKI

Koiran omistavilla miehillä on enemmän kakkostyypin diabetesta kuin miehillä, joilla ei ole koiraa. Asia selviää International Journal of Circumpolar Health -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Tulos oli tutkijoille yllätys.

–  Oletimme koiranomistajuuden suojaavan kakkostyypin diabetekselta, sanoo Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) koulutusylilääkäri ja diabetologi Merja Laine HUSin tiedotteessa. Hän oli yksi tutkimuksen tekijöistä.

Tutkimuksessa oli mukana yli 700 ihmistä, joista noin puolet naisia ja puolet miehiä. Tutkittavat olivat syntyneet vuosina 1934 ja 1944. Heistä 53 prosenttia oli omistanut koiran.

Tutkimusajankohtana koiranomistajista 19 prosentilla oli kakkostyypin diabetes, ja ei-koiranomistajista 12 prosentilla. Miehillä, joilla tutkimushetkellä oli koira, todettiin kakkostyypin diabetesta useammin kuin niillä miehillä, joilla ei ollut koiraa. Naisten diabeteksella ja koiranomistajuudella ei ilmennyt minkäänlaista yhteyttä.

Tiedotteessa painotetaan, että diabeteshoitajilla ja lääkäreillä on tapana kannustaa koiranhankintaan. Taustalla on ajatus, että koira pitäisi isäntänsä tai emäntänsä liikkeessä. Tutkimuksen valossa tästä ei kuitenkaan ole hyötyä.

–  Koiranomistajuus ei välttämättä tarkoita sitä, että myös ulkoiluttaa koiraa. Koira saattaa olla esimerkiksi vahtikoira, jota ulkoilutetaan harvemmin. Taustalla voi myös olla sellainen inhimillinen piirre, että koiranomistaja palkitsee itseään epäterveellisillä herkuilla ulkoiluttamisen jälkeen, Laine sanoo.

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat