Terrorismilaki tiukentuu Suomessa: Jatkossa jo matkustaminen Suomeen terrori-iskun tekemiseksi on rikos – myös valmistelusta rangaistavaa

HELSINKI

Terrorismia koskeva rikoslainsäädäntö tiukentuu ja laajenee.

Terrorismirikoksiksi voidaan jatkossa esimerkiksi tietyt vakavat tietoverkkorikokset, radiologisen aseen valmistus ja terrorismiin tähtäävän matkan edistäminen. Lisäksi kaikki terrorismirikosten valmistelu muuttuu rangaistavaksi.

Muutoksen myötä terrorismin itseopiskelusta tulee rikos. Nykyisellään rangaistavaa on ollut koulutuksen ottaminen vastaan toiselta henkilöltä.

Itseopiskelulla voidaan tarkoittaa tietotaidon hankkimista esimerkiksi räjähteiden, haitallisten aineiden tai aseiden valmistuksesta ja käytöstä.

–Kuten muissakin terrorismirikoksissa, teon terroristinen tarkoitus täytyy näyttää toteen. Myös opiskelun tavoitteena täytyy olla riittävän konkreettinen ja yksilöity terrorismiteko, selvittää lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva oikeusministeriöstä.

Esimerkiksi pelkät vierailut aiheeseen liittyvillä nettisivustoilla eivät jatkossakaan tuo terrorismisyytettä kenellekään.

–Muutoinkin on hyvin vaikeaa etukäteen arvioida, kuinka paljon terrorismilain muutokset lisäävät esitutkintaan tai rikosprosessiin tulevien tapausten määrää. Käytäntö tulee näyttämään vaikutukset juttumääriin, Kanerva sanoo.

Lakimuutos noudattaa EU:n maaliskuussa 2017 antamaa direktiiviä, joka velvoittaa kaikkia EU-jäsenvaltioita. Tiukennusten tarkoitus on tehostaa terrorismin torjuntaa.

Presidentin on tarkoitus vahvistaa lainmuutokset perjantaina, minkä jälkeen laki astuu voimaan 15. marraskuuta.

Lakimuutoksen jälkeen terrorismiksi on mahdollista luokitella myös datavahingonteko, tietoliikenteen häirintä ja tietojärjestelmän häirintä, kun niiden tekotapa on törkeä ja niitä käytetään terrorismiin. Kyseisissä rikoksissa enimmäisrangaistus on normaalisti viisi vuotta vankeutta, mutta terroristinen tarkoitus nostaa rangaistusmaksimin seitsemään vuoteen.

Uutena rikoksena terrorismirikoksiin tulee terroritarkoituksessa tehty radiologista aseen valmistamista, hankkimista, kuljettamista, toimittamista tai kehittämistä koskeva rikos. Kyseisellä aseella tarkoitetaan radioaktiivisen aineen käsittelyyn liittyvää laitetta, jolla on mahdollista aiheuttaa kuolema, vakava terveyden vaarantumisen tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle ja ympäristölle.

Kyseiseen rikoksessa rangaistusasteikko on vähintään neljä kuukautta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta.

Uusi rikos on niin ikään terrorismirikoksen tekimistä varten tapahtuvan matkustamisen edistäminen, josta voi seurata sakot tai enintään vuosi vankeutta. Matkustamisen edistämiseksi voidaan katsoa jatkossa esimerkiksi lippujen hankkiminen tai matkareitin suunnittelu, jos se edistää toisen henkilön matkustamista osallisena terrorismirikoksen tekemiseen.

Terrorismirikoksen tekemistä varten matkustaminen on nykyisin rangaistavaa, kun henkilö matkustaa Suomesta muuhun kuin kansalaisuus- tai asuinvaltioonsa tarkoituksenaan terroriteon tekeminen.

Jatkossa rikokseksi katsotaan yleisesti kaikki toisiin valtioihin tapahtuva terrorismimatkailu. Samoin rikokseksi muuttuu myös se, jos henkilö matkustaa Suomeen terrorismirikoksen tekemistä varten.

Terrorismilainsäädännön muutokset laajentavat myös viranomaisten oikeuksia käyttää salaisia pakkokeinoja ja salaisia tiedonhankintakeinoja televalvontaa lakiin lisättyjen tekomuotojen paljastamiseksi, estämiseksi ja selvittämiseksi.

Rebekka Härkönen

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat