Juhannusjuhlinta jatkui aattoa maltillisemmin – vesillä kaikkiaan viisi kuolemaa, liikenteessä kaksi

HELSINKI

Juhannuspäivä ja sitä seurannut yö olivat aattoa rauhallisempia, poliisit kertovat eri puolilta Suomea. Esimerkiksi Itä-Suomen poliisin mukaan juhannus oli kokonaisuudessaan hieman tavanomaista hiljaisempi, ja noin 700 tehtävästä karkeasti puolet tapahtui aattoyönä.

Helsingin poliisista kerrotaan, että eiliset tehtävämäärät olivat ”kesyä viikonlopun meininkiä”.

Kova tuuli ja sade hillitsivät juhlintaa Oulun alueella, jossa lauantain ja sunnuntain välinen juhannusyö sujui rauhallisesti verrattuna aiempiin, kertoi Oulun poliisilaitos varhain sunnuntaiaamuna. Poliisin mukaan väkeä oli alueella vähänlaisesti liikkeellä.

Juhannuspäivä ja yö olivat Lounais-Suomessa tehtävämäärältään runsaita, ja painottuivat rattijuopumustehtäviin. Kiireisin yö Lounais-Suomessakin oli kuitenkin aaton vastainen yö.

Raumanmeren juhannus -tapahtumasta ei tullut kuin muutama häiriökäyttäytymis- tai pahoinpitelytehtävä, Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan.

Myös Kaakkois-Suomessa juhannuspäivä alkoi vilkkaasti, mutta rauhoittui illan ja yön mittaan. Monien muiden alueiden tapaan pahoinpitely- ja rattijuopumustehtävät olivat tavanomaisimpia Kaakkois-Suomen alueella.

Merialueilla paljon pelastustehtäviä

Jos poliisin juhannus helpottui juhannuspäivän aikana, meripelastuksella kiirettä riitti. Suomenlahden merivartiostolla on ollut juhannuksena 65 tehtävää. Länsi-Suomen merivartiosto tviittaa, että tehtäviä kertyi vuorokauden aikana kaikkiaan 24.

–  Kesän kiireisin päivä tähän mennessä, Länsi-Suomen merivartiosto kirjoittaa.

Vuorokauden tehtäviin mahtui esimerkiksi viisihenkisen seurueen pelastustehtävä Sundomin saaristossa Vaasassa. Seurueen vene oli uponnut äkillisesti, kun se otti sisään vettä keulan kautta.

Muut pelastautuivat kivelle, kun kuljettaja ui läheiseen saareen hakemaan soutuvenettä. Hän haki veneellä kaksi ihmistä ja koiran kyseiseen saareen. Pelastuslaitos pelasti kaksi muuta ihmistä kiveltä mantereelle.

Merivartioston ja poliisin partiot löysivät kolme saareen pelastautunutta henkilöä mökistä, ja kaksi heistä kuljetettiin mantereelle.

Viisi kuolemaa vesillä juhannuksena

Juhannuksen aikana ainakin viisi ihmistä on kuollut vesillä ja kaksi liikenteessä.

Mikkelissä Etelä-Savossa noin viisikymppinen mies hukkui varhain sunnuntaina, kertoo poliisi. Vantaalaismies löydettiin hukkuneena rantavedestä Saimaan Yövedellä.

Miehen mökkiseurue löysi miehen rantavedestä. Poliisin mukaan miehen pelastamiseksi ei ollut tehtävissä mitään.

Juhannuspäivän iltana Eurajoella Satakunnassa kuoli uimassa ollut paikkakuntalainen mies, kertoi Lounais-Suomen poliisi Twitterissä. Mies oli syntynyt vuonna 1936.

Lauantaina Jyväskylän Jyväsjärvestä löytyi kuollut nainen. Poliisin mukaan vainaja nostettiin vedestä lähellä Jyväskylän keskustaa Lutakon vierasvenesatamassa.

Perjantaina hukkui Pöytyällä Varsinais-Suomessa 67-vuotias mies lampeen ja Petäjävedellä Keski-Suomessa kuoli uimassa ollut, vuonna 1952 syntynyt nainen.

Kaksi nuorta aikuista kuoli liikenteessä

Juhannuspäivän puolella tapahtui myös kaksi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Reisjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1995 syntynyt mies suistui tieltä Sievintiellä puolenyön jälkeen ja kuoli tapahtumapaikalle. Poliisi epäilee, että alkoholilla oli osuutta onnettomuudessa, mutta tapauksen selvittäminen on kesken.

Lauantaina iltapäivällä moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Naantaliin kuuluvassa Rymättylässä. Vuonna 1991 syntynyt moottoripyörää kuljettanut mies kuoli törmäyksessä henkilöauton kanssa.

Moottoripyöräilijä oli tulossa Rymättylän suunnasta ilmeisesti huomattavaa ylinopeutta, kun hän törmäsi kääntyvän auton kylkeen.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat