Puhemiesneuvosto: Eronpyynnön takia eduskunnalla ei edellytyksiä käsitellä sote- ja maakuntauudistusta – näin puhemies Risikko kommentoi tilannetta

Puhemiesneuvoston mukaan hallituksen eronpyynnön vuoksi eduskunnalla ei ole edellytyksiä käsitellä sote- ja maakuntauudistusta. Aiemmin päätetyn istuntoaikataulun mukaisesti istuntokausi päättyy viimeistään vajaan kahden viikon päästä tiistaina 19. päivä maaliskuuta, puhemiesneuvoston tiedotteessa kerrottiin.

- Meilllä on valiokunnissa hyvin paljon vielä keskeneräisiä asioita. Kaikkia niitä, jotka ovat nyt eduskunnassa, viedään eteenpäin, paitsi nyt tätä maakunta- ja sote-uudistusta, sanoi puhemies Paula Risikko (kok.) tiedotustilaisuudessa.

Risikko myös kertoi pyytäneensä valiokuntia arvioimaan, onko valiokunnissa olevilla esityksillä kytköksiä sote- ja maakuntauudistukseen. Lisäksi hän kertoo pyytäneensä valiokunta arvioimaan, onko olemassa toimia, joiden avulla esitykset vietäisiin läpi, vaikka kytkös löytyisi.

Tiedustelulakien käsittely etenee Risikon mukaan aivan normaalilla tavalla.

- Eilen oli ykköskäsittely, ja keskustelu oli hyvin yhteneväistä, Risikko sanoi ja lisäsi uskovansa, että tiedustelulait saadaan valmiiksi.

Risikko kertoi saaneensa tiedon hallituksen tilanteesta STT:n tekstiviestin kautta.

Tiedotustilaisuudessa myös kerrottiin, että tämänpäiväiseen täysistuntoon ollaan saamassa kirjelmä erosta ja siitä ei olla keskustelemassa.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat