Poliisien ampumisesta Porvoossa epäillyistä toinen on Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen

HELSINKI

Toisella poliiseja kohti ampumisesta epäillyistä miehistä on sekä Suomen että Ruotsin kansalaisuus, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Kimmo Huhta-aho keskusrikospoliisista. Toinen miehistä on Ruotsin kansalainen.

Epäillyt ovat syntyneet vuosina 1989 ja 1994. Huhta-aho ei tässä vaiheessa tarkenna, kummalla heistä on kaksoiskansalaisuus. Poliisi on tehnyt yhteistyötä Ruotsin viranomaisten kanssa.

– Tämä on skandinaavinen juttu, sanoo Huhta-aho.

Miesten epäillään ampuneen kahta poliisia Porvoossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisi sai epäillyt kiinni rajun takaa-ajon jälkeen Ikaalisissa Pirkanmaalla eilen illalla.

Poliisi kertoo, että epäillyt pakenivat poliisia, ampuivat poliisin ajoneuvoja kohti ja ajoivat niitä päin. Huhta-ahon mukaan laukauksia ammuttiin ainakin kymmenkunta.

Kolme poliisin ajoneuvoa vaurioitui, mutta kukaan ei loukkaantunut takaa-ajon yhteydessä. Epäillyt otettiin kiinni noin puoli tuntia kestäneen takaa-ajon päätteeksi Ikaalisissa puoli yhdeksän jälkeen eilen illalla.

Miehiä epäillään ainakin kahdesta murhan yrityksestä, koska heidän epäillään ampuneen kahta poliisia Porvoossa. Takaa-ajotilanteen osalta rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Huhta-ahon mukaan on varsin mahdollista, että epäilyjä murhan yrityksestä kertyy lopulta useampiakin.

Huhta-aho ei tarkenna sitä, millaisilla keinoilla poliisi pääsi epäiltyjen jäljille ja ottamaan heitä kiinni. Hänen mukaansa siitä ei ole vielä varmuutta, oliko pakoauto varastettu.

–  Tämä on niitä pienimpiä kysymyksiä, joihin etsitään vastauksia. En ole ainakaan mitään sellaisia viitteitä saanut, mutta se selviää, hän sanoo.

Poliisi ei kerro, kuka soitti hätäkeskukseen

Huhta-aho kertoi aamupäivällä julkistetussa tiedotteessa, että poliisi meni sunnuntain vastaisena yönä Porvoon Koneistajantielle tavanomaiselle omaisuusrikokseen liittyvälle tehtävälle. Paikan päällä kuitenkin kaksi miestä avasi tulen kahta poliisia vastaan.

Poliisit olivat tulleet paikalle hätäkeskuksen välittämän hälytystehtävän perusteella. Tapahtumapaikka sijaitsee Porvoon Ölstensin pienteollisuusalueella.

Eilisessä tiedotustilaisuudessa poliisi luonnehti hälytyksen tehnyttä henkilöä "mielenkiintoiseksi". Poliisi ei kuitenkaan ole kertonut, oliko soittaja jompi kumpi kiinni otetuista miehistä vai mahdollisesti joku muu.

– Uskon, että meillä on henkilö tiedossa, sanoo Huhta-aho.

Huhta-aho ei tässä vaiheessa kerro, epäilläänkö kiinni otettujen olevan mukana järjestäytyneessä rikollisuudessa. Hän ei tarkenna sitäkään, etsiikö poliisi mahdollisesti vielä joitakin muita tapaukseen liittyviä henkilöitä.

"Sisäänpääsy epäkonventionaalisella tavalla"

Iltalehden ja Ilta-Sanomien mukaan poliisilla oli vielä sunnuntaina operaatioita Porvoossa motelli On Linen edustalla. Motellin luona maanantaina aamupäivällä käyneen STT:n kuvaajan mukaan yksi huoneen ovi oli sahattu moottorisahalla saranapuolelta kahtia. Ovi oli paikattu puuparrulla ja siihen oli laitettu poliisin tarrat. Maassa oli kuvaajan mukaan sahanpurua.

– Siellä on tehty poliisitoimenpiteitä ja ne liittyvät epäiltyihin. Poliisin sisäänpääsy on varmistettu epäkonventionaalisella tavalla, vahvistaa Huhta-aho. Hän ei kuitenkaan kerro yksityiskohtaisemmin, mitä poliisi motellista etsi.

Motellin ympäristö oli maanantaina rauhallinen, eikä paikalla näkynyt poliiseja tai juuri muitakaan ihmisiä.

Poliisin mahdollisesta aseenkäytöstä ei vielä tietoa

Rikoskomisario Huhta-aho ei ole tähän mennessä kertonut, käyttikö poliisi asetta Porvoossa tai epäiltyjen kiinnioton yhteydessä. Alustavasti vaikuttaisi kuitenkin siltä, että poliisi ei ole käyttänyt asetta. Näin siksi, että Valtakunnansyyttäjänvirastolle ei ole maanantai-iltapäivään mennessä tullut ilmoitusta aseenkäytöstä.

Poliisin tulee aina tehdä Valtakunnansyyttäjänvirastolle ilmoitus, jos asetta käytetään. Syyttäjän johdolla tehdään tutkinta siitä, onko aseenkäyttö ollut lain mukaisella tavalla perusteltua.

Valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosten tutkinnanjohtajan Heikki Steniuksen mukaan on mahdollista, että ilmoitus poliisin aseenkäytöstä tehdään myöhemmin lähipäivinä. Tähän mennessä on kuitenkin ollut tavallista, että tällainen ilmoitus tehdään hyvin nopeasti, jopa samana päivänä.

Miehet tummissa vaatteissa polvillaan pientareella

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuvia ja videoaineistoa kiinniottopaikalta. Osassa kuvamateriaalista näkyy, kuinka molemmat miehet ovat polvillaan ja kädet ylhäällä pientareella. Kuvissa näkyy myös poliiseja järeiden aseiden kanssa.

Kuvien perusteella epäillyt olivat liikkeellä vihertävänharmaalla farmarimallisella Volvolla. Pakoauto oli kuvissa vaurioitunut perästä ja ainakin toinen auton kyljistä oli lommoilla. Myös takaosan lasia oli rikki.

Kuvissa näkyvät miehet ovat tummahiuksisia, ja ainakin toisella heistä näyttää olevan parta. Epäillyt olivat pukeutuneet varsin samanlaisesti tummiin housuihin ja tummiin t-paitoihin. Ainakin toisella heistä on tatuointeja vähintään toisessa käsivarressa.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään silminnäkijävideon, jolle on tallentunut epäiltyjen ampujien mahdollisesti käyttämiä aseita. Videon kuvaajat ovat kertoneet Helsingin Sanomille, että tiellä näkyi kaksi pistoolia, lipas, veitsi ja lenkkareilta näyttäviä kenkiä.

Huhta-ahon mukaan poliisilla on tässä vaiheessa jo hyvä käsitys tapahtumien kulusta. Epäiltyjen kuulemisella ja muulla esitutkinnalla uskotaan saatavan vielä lisätietoa. Esitutkinta jatkuu epäiltyjen kuulustelun lisäksi myös teknisillä tutkimuksilla ja yleisövihjeiden läpikäymisellä.

Huhta-aho kiittelee poliisin eri yksiköitä tiiviistä yhteistyöstä sekä kansalaisia vihjeistä ja havainnoista.

–  Tehokkaan viranomaisyhteistyön avulla epäillyt saatiin kiinni alle 24 tunnissa ilman henkilövahinkoja, sanoo Huhta-aho tiedotteessa.

Keskusrikospoliisi ei ole tähän mennessä kertonut yksityiskohtia epäiltyjen motiiveista. Poliisi ei ole tutkinnallisista syistä kertonut sitäkään, käyttivätkö poliisit aseitaan Porvoossa.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat