Poika juotti alaikäistä tyttöä, sai tämän suostumaan seksiin ja vapautui syytteestä, kun pojan ikä jäi epäselväksi

HELSINKI

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vapauttanut alaikäistä tyttöä juottaneen ja seksiin taivutelleen pojan syytteistä, selviää oikeuden julkisesta selosteesta. Syynä syytteistä vapautumiselle oli se, että pojan ei näytetty olleen 15 vuotta täyttänyt ja ikänsä puolesta rikosoikeudellisen vastuun piirissä. Oikeuden niukasta julkisesta selosteesta ei selviä, miksi pojan iän selvittäminen oli vaikeaa.

Käräjäoikeudesta kuitenkin kerrotaan, että oikeuskäsittelyssä esitettiin syntymätodistus, jonka mukaan hän oli tekohetkellä 14-vuotias. Syyttäjä katsoi, että syntymätodistuksen tiedot eivät pitäneet paikkaansa, ja hän nosti syytteet törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pahoinpitelystä ja törkeästä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä.

Pojalle tehtiin myös oikeuslääketieteellinen ikäarviotutkimus, jossa päädyttiin arvioon, jonka mukaan poika oli tekohetkellä yli 16-vuotias. Tutkimukseen kuitenkin liittyi oikeuden mukaan merkittäviä epävarmuustekijöitä.

Poikaa ei tuomittu rikoksesta, mutta oikeus määräsi hänet maksamaan tytölle korvauksia. Oikeus katsoi, että poika oli vaatinut ja saanut alaikäisen tytön suostumaan seksiin alkoholin vastineeksi. Toisella kerralla poika oli tarjonnut tytölle niin paljon väkevää alkoholia, että tämä oli menettänyt tajuntansa ja saanut alkoholimyrkytyksen. Poika oli vieläpä jättänyt tajuttoman tytön ulos sateeseen.

Poika määrättiin maksamaan tytölle korvaukseksi kärsimyksestä 4  000 euroa ja tilapäisestä haitasta 1  000 euroa. Asia käsiteltiin salaisena uhrin pyynnöstä.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat