MTV: Hallitus linjaa maanantaina suhtautumisesta al-Holin suomalaisiin

HELSINKI

Hallitus tekee maanantaina poliittisen linjauksen siitä, miten se aikoo suhtautua al-Holin leirillä oleviin suomalaisiin lapsiin ja naisiin, kertoo MTV Uutiset.

MTV:n lähteiden mukaan hallitus päättää asiasta samalla, kun se käy läpi vastauksensa al-Holia koskevaan välikysymykseen.

Kaikki oppositiopuolueet jättivät keskiviikkona yhteisen välikysymyksen asiasta. Yhteensä 18 kohtaa sisältävässä välikysymyksessä oppositio haluaa vastauksia muun muassa siihen, onko Isis-taistelijoiden perheitä tulossa Suomeen ja milloin kotiuttamisen olisi tarkoitus tapahtua. Lisäksi välikysymyksessä vaaditaan selvitystä ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimintaan liittyen.

Lisäksi oppositio haluaa kuulla, ovatko kaikki hallituspuolueet hyväksyneet tulkinnan, että oikeuskanslerin vastauksen nojalla ulkoministeriö voi toteuttaa lasten ja tarvittaessa aikuisten palaamiseen tähtäävän operaation ilman valtioneuvoston yleisistunnon nimenomaista päätöstä.

Välikysymystä käsitellään eduskunnassa tiistaina.

Keskusta valmis auttamaan vain lapsia

Keskustelu syyrialaisella leirillä olevien suomalaisten tilanteesta ja mahdollisesta auttamisesta on vellonut keväästä asti. Mediatietojen mukaan leirillä on yli 40 suomalaista, joista suurin osa on lapsia.

Aiemmin tällä viikolla presidentti Sauli Niinistö sanoi, että hallituksen tulisi pohtia selkeän poliittisen päätöksen tekemistä leirin suomalaisten kotiuttamisen suhteen.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni on sanonut, ettei puolue hyväksy kaikkien suomalaisten palauttamista leiriltä. Keskustan mukaan vain leirillä olevia lapsia tulee auttaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on puolestaan kertonut, että SDP kannattaa poliittisen linjauksen tekemistä asiasta. Lindtman ei ole kuitenkaan suoraan ottanut kantaa siihen, millainen poliittisen linjauksen pitäisi SDP:n mielestä olla.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat