Kuva: Oudot jäljet lumessa hämmensivät – riistakameraan tallentui harvinainen näky

Antero Keski-Nikkola sai hieraista silmiään tutkiessaan riistakameransa kuvia marraskuun lopussa. Mustavalkoisessa otoksessa näyttää komeilevan jonkin sortin koiraeläin häntä pystyssä.

Onko kuvassa kenties iso koira vai susi? Keski-Nikkola epäilee, että kuvassa on susi.

Eläin tallentui kameraan 28. marraskuuta puoli seitsemän aikaan illalla Kurikan Tuiskulan kylässä valtatien 3 läheisyydessä.

– Paikka on Kyrönjoen rannassa lähellä uutta siltaa. Liikun siellä päivittäin ja huomasin heti oudot jäljet. Ne olivat rakenteeltaan toisenlaiset kuin koiralla, Keski-Nikkola kertoo.

– Sudeksi se vaikutti keskikokoiselta. Se oli noussut jokitöyräältä 200 metriä ja palannut takaisin rantaan.

Mies on kulkenut metsällä vuosikymmeniä ja tarkastaa riistakameransa tasaisin välein.

– Jänis käy siellä päivittäin kuvauttamassa itsensä, mutta ensimmäistä kertaa tuli tällainen otos, Keski-Nikkola naureskelee.

– Eläin oli varmasti läpikulkumatkalla, sillä toista kertaa sitä ei ole siellä havaittu, hän lisää.

Keski-Nikkolan mukaan myös Kurikan Jyllinkoskella on nähty toiset vastaavanlaiset jäljet.

– Jäljillä on noin kymmenen kilometriä väliä.

JENNI MÄKELÄ

Kommentoi

Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta
  • Uutiset
  • Urheilu