Kuntien tietoturva paikoin rempallaan –  verkostoitumisesta toivotaan lääkettä

HELSINKI

Kuntaliitto ja Kyberturvallisuuskeskus ovat alkaneet rakentaa kuntien tietoturvavastaaville verkostoa, jonka kautta ajantasaisen tiedon jakaminen olisi nykyistä tehokkaampaa. Taustalla ovat kuntien tietojärjestelmiä vastaan tehdyt kyberhyökkäykset, joista on uutisoitu kesän ja syksyn aikana.

Kuntaliiton mukaan tietoturvavastaavien osaaminen vaihtelee kunnissa suuresti samoin kuin tietoturvaan käytettävät resurssit. Pienessä kunnassa esimerkiksi talousjohtaja tai ääritapauksessa jopa kunnanjohtaja saattaa olla oman toimensa ohessa tietoturvavastaava.

– Eli ei välttämättä sellainen henkilö, jolla on siihen aikaa tai välttämättä osaamistakaan, sanoo Kuntaliiton tietoyhteiskunta-asioista vastaava johtaja Tommi Karttaavi.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen ei usko, että kunnat sinänsä olisivat kyberrikollisille sen kiinnostavampi kohde kuin aikaisemminkaan.

– Hyökkääjät hyökkäävät satunnaisiin kohteisiin, mutta he pääsevät helpommin kuntiin sisälle kuin muualle. He ovat niin sanotusti ampuneet haulikolla eli lähettäneet miljoonaan osoitteeseen hyökkäyksiä ja sitten katsoneet, mitä sieltä jää saaliiksi. Ja Suomeen kun ampuu haulikolla, niin voi olla, että saaliiksi tulee enemmän julkisen puolen kuin yrityspuolen koneita, Hyppönen sanoo.

Kesän ja syksyn aikana kyberhyökkäyksiä ja tietomurtoja on tehty ainakin Lahden, Kokemäen, Porin ja Siuntion tietojärjestelmiin. Esimerkiksi Lahden verkkoon kesäkuussa tehty hyökkäys lamaannutti pahoin kaupungin terveys- ja sosiaalipalveluita.

Juttua korjattu kello 14.53: Korjattu tietosuojavastaava tietoturvavastaavaksi sekä jutusta että kuvatekstistä.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat