Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sairastunut rintasyöpään – harkitsee jatkoa puolueen johdossa

HELSINKI

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah on sairastunut rintasyöpään ja aloittaa hoidot maanantaina. Essayah kertoo asiasta kristillisdemokraattien puoluelehdessä KD-Lehdessä sekä lähettämässään tiedotteessa.

–  Halusin tuoda asian mahdollisimman nopeasti tietoon, jotta puolueorganisaatiolla jää aikaa valmistautua uuteen tilanteeseen ja ihmisille harkinta-aikaa puheenjohtajuuden suhteen, Essayah kertoo tiedotteessa.

Tiedotteessa hän kertoo jäävänsä kahden viikon sairauslomalle. Essayah kertoo harkitsevansa jatkoa puolueen puheenjohtajana. Hän on ilmoittanut asiasta eduskunnassa lauantaina kokoontuneelle puoluehallitukselle. Hän toivoo, että voi palata eduskuntatyöhön istuntokauden alussa syyskuussa.

Kristillisdemokraattien puoluekokous pidetään elokuun lopulla Oulussa. Essayahin oli tähän asti laajalti oletettu jatkavan puolueen johdossa.

Essayah kertoo saaneensa alkuvaiheen rintasyöpädiagnoosin heinäkuun lopulla.

–  Asia on niin tuore, että useimmat aivan perhepiiriä lukuun ottamatta saavat tiedon tästä nyt. Kiitän kaikista jo nyt tulleista tuenilmaisuista, ja erityisesti esirukouksista, toteaa Essayah tiedotteessa.

"Tavattoman ikävä uutinen"

Puolueväen keskuudessa Essayahin uutinen otettiin vastaan raskaasti.

–  Tavattoman ikävä ja yllättävä uutinen. Erikoislääkärinä ajattelen myös niin, että jos täytyy jokin syöpä saada, niin rintasyöpä on parhaasta päästä. Hoidot ovat tänä päivänä erittäin hyvät ja suurin osa paranee täysin, kertoo STT:lle puolueen varapuheenjohtaja Sari Tanus, joka on naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri.

–  Tämä uutinen otettiin puolueväen keskuudessa järkytyksellä vastaan. Sari on urheilija-taistelija ja me kaikki olemme hänen tukenaan rukouksin! kirjoittaa Twitterissä kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä.

Puolueen varapuheenjohtajan mukaan vielä ei ole ollut puhetta siitä, millä aikataululla Essayah tekee päätöksensä siitä, aikooko asettua ehdolle jatkokaudelle.

–  Uutinen on niin tuore, ettei olla vielä keskusteltu päivämääristä. Hänkin on saanut uutisen aivan hiljattain. Täytyy vähän pohtia ja sulatella, Tanus kertoo.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat