Koko maassa tänään suruliputus Kuopion väkivallanteon vuoksi

HELSINKI

Suomessa järjestetään tänään suruliputus Savon ammattiopistolla Kuopiossa tiistaina tapahtuneen kouluhyökkäyksen johdosta.

Sisäministeriö on määrännyt valtion virastot ja laitokset suruliputukseen, johon se toivoo koko maan yhtyvän. Liputus alkoi aamulla kello kahdeksan ja päättyy auringon laskiessa.

Suruliputuksessa lippu vedetään ensin ylös salkoon, minkä jälkeen lippu lasketaan siten, että sen alareuna asettuu lipputangon puoliväliin.

Kauppakeskuksen eristys purettiin

Kuopion kouluhyökkäys tapahtui ammattiopiston tiloissa, jotka sijaitsevat kauppakeskus Hermanin yhteydessä.

Kauppakeskuksen eristys purettiin tänään ja sen liiketiloja on alettu avata, kerrottiin Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta aamulla. Poliisin mukaan kauppakeskuksen liikkeet päättävät kukin itse, milloin ne ovat valmiita avaamaan ovensa asiakkaille.

Ammattiopiston tilat kauppakeskuksessa pysyvät toistaiseksi suljettuina poliisitutkinnan takia.

Kauppakeskus Herman sijaitsee Leväsen kaupunginosassa noin neljä kilometriä Kuopion keskustasta etelään.

Varautumisella oli merkitystä

Savon koulutuskuntayhtymä on harjoitellut toimintaa erilaisten vaaratilanteiden varalle, kertoi yhtymän johtaja Heikki Helve. Yhtymällä on valmius- ja turvallisuussuunnitelmat, joiden mukaisesti se harjoitteli myös väkivaltatilanteita vuosi sitten syksyllä henkilökunnan läsnä ollessa.

–  Itse uskon, että sillä, että me säännöllisesti harjoitellaan, on ollut vaikutusta siihen, että menetykset eivät muodostuneet pahemmaksi kuin mitä hyvin valitettavasti nyt tapahtui.

Helve arveli alustavasti, että yhtymän sisäinen toiminta ja yhteydenpito viranomaisiin tiistaina toimivat harjoitellun mukaisesti. Hän kertoi saaneensa tiedon tapahtuneesta kolme minuuttia hätäkeskuksen jälkeen.

"Ihmiset säikähtäneitä"

Liiketalouden opiskelijat, jotka olivat tapahtumapaikalla ammattiopiston tiloissa kauppakeskus Hermanissa hyökkäyksen aikaan, palaavat opintielle torstain ja perjantain aikana. Opiskelijat kohtaavat tutor-opettajiensa johdolla seurakunnalta käyttöön saadussa tilassa ammattiauttajien kanssa,

–  Siinä käydään läpi, miten opetus kunkin opetusryhmän kanssa tulee jatkumaan. Tiedon siitä he saavat tämän loppuviikon aikana, Helve kertoi.

Hänen mukaansa ammattiopisto valmistelee myös sitä, että ammattiauttajia on pitkäaikaisesti paikalla silloin, kun opetus jatkuu Hermanin kampuksen tiloissa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin tilat otetaan uudelleen käyttöön.

Opetus muissa oppiaineissa sekä liiketalouden opetuksessa Varkaudessa ja Iisalmessa jatkui jo keskiviikkona. Helveen mukaan työjärjestystä käytettiin soveltaen ja että opetusryhmissä on käyty keskusteluja tapahtuneesta opettajien johdolla.

Hänen mukaansa tunnelma Kuopiossa oli keskiviikon aikana erittäin surullinen ja jännittynyt, mutta se kääntyi keskustelujen ja tarjolla olevan avun myötä parempaan.

–  Ihmiset olivat hyvin säikähtäneitä ja varovaisiakin kaikessa tekemisessään ja liikkumisessaan. Päivän aikana tunnelma mielestäni hivenen helpottui, Helve sanoi.

Ammattiopisto on hänen mukaansa saanut lukemattoman määrän yhteydenottoja. Hän arvostaa suuresti tarjottua apua ja myötätuntoa.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat