Käräjäoikeus: Paavo Väyrynen erotettiin kansalaispuolueesta laittomasti

HELSINKI

Kansalaispuolueen perustajan, kansanedustaja Paavo Väyrysen erottaminen kansalaispuolueesta oli laiton, päätti Helsingin käräjäoikeus tänään. Käräjäoikeuden mukaan puolueen hallituksella ei ollut toimivaltaa erottaa Väyrystä ja asiassa meneteltiin yhdistyslain vastaisesti. Käräjäoikeus julisti samalla pätemättömäksi päätöksen puolueen hallituksen valinnasta.

Väyrysen ja Sami Kilpeläisen riita kansalaispuolueesta on kestänyt kuukausia. Puolueen puheenjohtajiksi julistautuneiden miesten johtamat ryhmittymät ovat kiistelleet muun muassa siitä, kenen järjestämissä kokouksissa puolueelle on valittu todellinen hallitus.

Helmikuun alussa keskustan puheenjohtajakilpaan lähtemisestä ilmoittanut Väyrynen oli erottamishetkellä jäsen kansalaispuolueen hallituksessa.

–  Käräjäoikeus katsoo, että erottamisuhasta ei ole ilmoitettu Väyryselle yhdistyslain edellyttämällä tavalla. Kun hallituksen muiden jäsenten tiedossa on ollut, että Väyrynen ei osallistu kokoukseen, olisi hänelle tullut ilmoittaa erottamisuhasta.

Lisäksi oikeus katsoo, että koska hallituksen jäsenenä voivat puolueen sääntöjen mukaan toimia vain puolueen jäsenet, puolueesta erottaminen merkitsi samalla hallituksesta erottamisesta. Oikeuden mukaan tämän vuoksi hallituksella ei ollut edes toimivaltaa Väyrysen erottamiseksi.

Samana päivänä pidetty yhdistyksen vuosikokous valitsi yhdistykselle hallituksen, jossa Kilpeläinen valittiin jatkamaan puheenjohtajana. Oikeus katsoi hallituksen valinnan pätemättömäksi.

Samana päivänä Väyrynen oli järjestänyt oman kilpailevan varjokokouksensa, jossa puheenjohtajaksi valittiin Väyrynen. Oikeus kuitenkin katsoi, että Kilpeläisen ryhmittymän koolle kutsuma vuosikokous oli hallituksen valintaa lukuunottamatta laillinen.

STT

STT
Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat