Kangasalla palaa päiväkoti – vahinkojen odotetaan olevan mittavia

KANGASALA

Pirkanmaalla Kangasalla palaa päiväkotirakennus Vainiometsäntiellä ja vahinkojen odotetaan olevan mittavia, kertoo pelastuslaitos. Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta kello neljältä maanantaiaamuna.

Palo on kattorakenteissa, ja se on levinnyt rakennuksen molempiin kerroksiin. Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö kertoi puoli kuuden aikaan aamulla, että rakennuksesta etsitään parhaillaan palopesäkkeitä ja niitä sammutetaan.

Pihapiirissä on yhteensä kolme rakennusta, mutta palo on saatu rajattua niistä yhteen. Palava rakennus on kooltaan noin 300 neliömetriä. Kukaan ei ole loukkaantunut palossa, jonka syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Paloa on sammuttamassa 25 pelastuksen yksikköä ja 80 ihmistä. Sammutustöiden odotetaan jatkuvan iltapäivään asti. Päivähoitoon tulevia ohjataan korvaaviin tiloihin.

Kangasalan kaupungin verkkosivujen mukaan osoitteessa sijaitsee Tursolan päiväkoti. Verkkosivujen mukaan Tursolan päiväkoti aloitti toimintansa alkuvuonna 1998. Tuolloin valmistui peruskorjaus 1927 rakennetussa Tursolan koulurakennuksessa, ja pieni päiväkotiryhmä ja ryhmäperhepäiväkoti aloittivat toimintansa.

Päiväkotia on laajennettu ryhmä ryhmältä vuosien kuluessa. Elokuussa 2015 ryhmiä aloitti kahdeksan neljässä eri rakennuksessa.

STT

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat