Juhannuksen juhlinta jatkuu melko lämpimänä, mutta sateisena ja tuulisena – pelastuslaitos sammuttanut useita luvattomia kokkoja metsäpalovaaran takia

HELSINKI

Keskikesän juhlinta jatkuu tänään juhannuspäivänä. Sää on pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta melko lämmin. Sateita on luvassa eri puolille maata eteläisintä ja itäisintä Suomea lukuun ottamatta. Lännestä leviävät voimakkaat tuulet, ja Ilmatieteen laitos on antanut tuulivaroituksen laajalle alueelle Lapin eteläpuoliseen Suomeen.

Metsäpalovaroitukset ovat yhä voimassa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eteläpuolella lukuun ottamatta Pohjanmaan maakuntaa.

Pelastuslaitos muistuttaa, että juhannuskokkojen polttaminen ja kaikki avotulen teko on kiellettyä metsäpalovaroituksen ollessa voimassa. Pirkanmaalla pelastuslaitos kertoo käyneensä sammuttamassa useita pieniä kokkoja illan aikana.

–  Pelastuslaitoksella ei ole mitään mahdollisuutta mitään poikkeuslupaa kenellekään antaa, tähdensi päivystävä palomestari Juha Toivonen STT:lle puolenyön aikaan.

Saunan lämmitys aiheuttanut useita paloja, vesillä kaksi kuolemantapausta

Pirkanmaalla kokkojen aiheuttamia maastopaloja ei ollut illan aikana ilmennyt, mutta aiemmin päivällä yhtäaikaiset savusaunapalot Pälkäneellä ja Ylöjärvellä aiheuttivat kovan kiireen.

Saunan lämmityksestä alkunsa saaneita paloja on ollut useita myös muualla Suomessa.

Toistaiseksi tietoon on tullut kaksi juhannusaattona vesillä sattunutta kuolemantapausta. Pöytyällä Varsinais-Suomessa 67-vuotias mies hukkui lampeen, poliisi kertoi. Petäjävedellä Keski-Suomessa kuoli uimassa ollut, vuonna 1952 syntynyt nainen.

Sadevedet tulvivat kellareihin Joensuussa

Pohjois-Karjalassa vahinkoa aiheuttivat juhannusaaton iltana ukkoskuurot. Ukkosen mukanaan tuomat rankkasateet aiheuttivat pelastuslaitokselle 49 tehtävää lyhyen ajan sisällä.

Etenkin Joensuussa sadevesi tulvi talojen kellareihin, kun viemäriverkoston kapasiteetti ei pysynyt sataneen vesimäärän mukana. Vahingontorjuntatehtävät painottuivat Kanervalan kaupunginosaan, ja pelastuslaitos suosittelee rakennusten omistajia tarkastamaan oman kiinteistönsä kellaritilat.

Joensuussa saatiin illalla kahdeksan ja yhdeksän välillä 44,4 millimetriä sadetta tunnissa.

Päivystävä palomestari Jukka Saarelainen kertoi puoliltaöin, että ilta ollut kiireinen, mutta henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty.

Juhannusta vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien

Tänään juhlitaan Suomen lippua, ja juhannuspäivä onkin virallinen liputuspäivä. Juhannus on myös kirkollinen pyhäpäivä, ja se on omistettu Johannes Kastajalle.

Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Ajankohta perustuu käsitykseen, jonka mukaan Johannes Kastaja syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Johannes Kastajasta on peruja myös nimi juhannus, joka on Johannes-nimen vanha ääntämismuoto.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat