"Huolta huomisesta on" – Maakuntien tilakeskus on epätietoinen menikö iso työ ja lähes 10 miljoonaa euroa hukkaan soten myötä

Kaatuneen sote-mallin mukaan maakunnat olisivat vuodesta 2021 vuokranneet sairaalat, terveyskeskukset, sosiaalipalveluiden tilat ja pelastusasemat valtakunnalliselta Maakuntien tilakeskus Oy:ltä. Kiinteistöomaisuus olisi siirtynyt tilakeskukselle 2021.

Suunnitelmien mukaan tilakeskus olisi alkuvaiheessa järjestänyt maakunnille noin 10,5 miljoonan neliömetrin edestä tiloja. Yhteenlasketut tilavuokrat olisivat vuonna 2021 olleet noin 1,9 miljardia euroa. Vuokrasopimuksia olisi ollut noin 10 000.

Viime perjantain jälkeen ei kuitenkaan ole tiedossa, mitä tilavalmisteluille tapahtuu.

– Odotamme ohjeita valtiovarainministeriöltä yhtiön ohjauksesta. Näin tekevät kaikki sote-uudistuksen palvelukeskukset. Se on väistämätöntä, että sote-uudistuksen kaatumisella on vaikutusta meihin, kertoo Maakuntien tilakeskuksen väliaikainen toimitusjohtaja Jukka Latvala.

Toistaiseksi tilakeskus on koonnut maakuntien käyttöön tulevista toimitiloista valtakunnallisen tietopankin, jota voidaan hyödyntää tulevan palveluverkon suunnittelussa. Yhtiö on lisäksi selvittänyt sote-kiinteistöjen investointitarpeita.

Tilakeskuksen työn kannalta on hyvä, että jokainen puolue Suomessa on kannattanut palveluiden keskittämistä nykyisiä kuntia suuremmille alueille. Näin tehty työ ei välttämättä mene hukkaan.

– Aiemman mallin mukaan olimme keskeinen osa keskittämistä ja leveämpiä hartioita. Se lupaa jatkolle hyvää. Tässä vaiheessa en kuitenkaan pysty arvioimaan, minkälaisia vaihtoehtoja meillä on edessä, Latvala toteaa.

Uusi hallitus ratkaisee

Käytännössä varmuutta jatkosta tulee vasta sitten, kun eduskuntavaalien jälkeen muodostettava uusi hallitus saa hallitusohjelmansa valmiiksi. Hallitusohjelmassa linjataan niistä periaatteista, joiden mukaan sote-uudistusta jatketaan.

Epätietoisuus käy todennäköisesti monen sote-uudistuksen parissa työskennelleen hermoille.

– Huolta huomisesta on, mutta lippu pidetään korkealle. Ihmiset luottavat kokonaisuuteen, Latvala kuvailee tilakeskuksen tuntoja.

Maakuntien tilakeskus Oy työllistää nykyisin hieman yli 20 henkilöä.

Tilakeskus on käyttänyt Latvalan mukaan viime vuoden loppuun mennessä 9,8 miljoonaa euroa rahaa valmistelutyöhön. Toistaiseksi tämä raha ei ole mennyt hukkaan, mutta jatkokäyttö riippuu tulevista poliittisista linjauksista hallitusohjelmassa.

– Jos tulee täyskäännös, rahat menisivät suurelta osin hukkaan. Jos tehdään samantyyppistä ratkaisua, työmme pystytään hyödyntämään, hän toteaa.

Muihin sote-palvelukeskuksiin kuuluvat Vimana Oy sekä Sotedigi Oy.

Vimana Oy on perustettu yhteisten ja kustannustehokkaiden ICT-palveluiden kehittämiseksi ja digitalisaation edistämiseksi. Sotedigi kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja.

Ossi Rajala

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat