Aarnio-tutkinnanjohtajan viestittely todistajan kanssa jakaa mielipiteitä – tutkinnanjohtaja kertoo olleensa vain olkapäänä

HELSINKI

Aarnio-tutkinnanjohtaja, syyttäjä Jukka Haavisto kertoo STT:lle pitäneensä yhteyttä asianomistajana ja todistajana jutussa olleen Saaran kanssa rikosprosessin aikana.

Iltalehti kertoi Haaviston ja Saaraksi kutsutun naisen yhteydenpidosta tiistaina. Lehden mukaan Saara muun muassa kutsuu Haavistoa rakkaaksi satoja viestejä käsittävässä viestinvaihdossa.

Saara on prostituoituna toiminut nainen, jolla oli rooli Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarniota koskevan monipolvisen rikosprosessin alkamisessa. Häntä on kuultu myös todistajana Aarniota koskevissa rikosepäilyissä hovioikeudessa ja Aarnion tuoreessa murhaepäilyssä.

Iltalehden haastattelema rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen arvioi lehdelle, että tiivis ja rikostutkinnan ulkopuolella tapahtuva henkilökohtainen yhteydenpito tutkinnanjohtajan ja todistajan välillä voi vaarantaa todistajan luotettavuuden.

Prosessioikeuden professori Johanna Niemi taas arvioi Helsingin Sanomille, etteivät viestit vaaranna tutkintaa, koska Iltalehden julkistamissa viesteissä Haaviston vastaukset pysyvät asiallisina.

Ei romanttista suhdetta

Haaviston mukaan todistajansuojeluohjelmassakin ollut Saara on ollut yhteydenpidossa aloitteellinen ja hän on toiminut yhtenä henkilönä tämän "olkapäänä". Hänen mukaansa yhteydenpito ei ole ollut millään tavalla epäasiallista, eikä mitään romanttista suhdetta ole. Haavisto kertoo, ettei ole myöskään tavannut Saaraa kuin ihan prosessin alkuvaiheessa muiden henkilöiden ollessa läsnä.

–  Hän on ollut minuun päin yhteydessä. Hän varmaan kokee prosessin pitkäksi. Tiedän, että on ollut moneen muuhunkin. Yhteydenotot ovat koskeneet omaa elämää ja jaksamista. Jos Saara kutsuu minua jollakin nimellä, vaikka olen pyytänyt ettei hän näin tekisi, en voi sille mitään, Haavisto sanoo.

Haaviston mukaan tutkinnanjohtajan velvollisuuteen kuuluu huolehtia prosessissa mukana olevien jaksamisesta.

–  Olen pyytänyt, että ottaa nyt ihan rauhallisesti. Se on vähän hankaluuskin viranomaisella, että on vastuu, että ihminen pysyy hengissäkin sen käsittelyn ajan.

"Tavallista päämieheni viestittelyä"

STT pyysi Saaran asianajajana toiminutta Kaarle Gummerusta arvioimaan viestittelyn poikkeuksellisuutta. Hänen mukaansa kyse on Saaran tavasta viestiä.

–  Näen, että se on tyypillistä hänen viestittelyään ja hän on kertonut tästä viestittelystä Haaviston kanssa. Haavisto on pyytänyt muutaman kerran minua hoitamaan viestittelyä Saaran ja viranomaisten välillä.

Itsekin Saaran tukena ollut Gummerus sanoo, että hänen päämiehensä on ollut prosessin aikana hyvin yksinäinen.

–  Hänellä on kaikille ihmisille lempinimet. Ei tässä ollut mitään ihmeellistä. Olen keskustellut viestinnästä myös Saaran kanssa. Hän on kertonut, että Haavisto on ollut joskus vaivaantunut hänen yhteydenotoistaan.

Aarnion puolustusasianajaja: Luottamus puolueettomuuteen vaarassa

STT ei tavoittanut Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemeä kommentoimaan asiaa, mutta hän kommentoi tutkinnanjohtajan ja todistajan viestittelyä tiistaina Iltalehdelle.

–  Aarnion näkökulmasta viestittely näyttää siltä, että ensiksikin luottamus tutkinnanjohtajan puolueettomuuteen vaarantuu. Sama koskee tietysti todistajan kertomaa, Leppiniemi sanoi lehdelle.

Aarnio odottaa parhaillaan hovioikeuden ratkaisua niin sanotussa huumetynnyrijutussa, jossa käräjäoikeus langetti hänelle kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen törkeistä huumausainerikoksista.

Hänen epäillään myös jättäneen estämättä vuonna 2003 Saaran kotona tapahtuneen murhan poliisina siitä tietäen. Hän kiistää rikosepäilyn.

STT

Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat