Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri: Aamulehden uutisointi piirien yhdistymisestä ennenaikaista

HELSINKI

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kutsuu Aamulehden perjantaista uutista ennenaikaiseksi ja osin harhaanjohtavaksi. Aamulehden mukaan Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja todennäköisesti myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit aikovat yhdistää hoitonsa yhteiseen yritykseen.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on tiedotteen mukaan sitoutunut ainoastaan selvitystyön ensimmäiseen vaiheeseen. Selvitys käsittelee yhteisen alustayhtiön perustamista. Yhtiö ryhtyisi vasta myöhemmin laatimaan mahdollista yhteistä liiketoiminta- ja rahoitussuunnitelmaa.

–  Yhteistyön tiivistäminen erityisvastuualueen, Tays ERVA, sisällä on tärkeää ja sen takia Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haluaa olla mukana selvitystyössä, mutta valmisteluvaihetta pidemmälle päätöksiä ei ole tehty, tiedotteessa sanotaan.

Aamulehden uutisen mukaan yhdeksän sairaalan palvelut on tarkoitus liittää yhteiseen osakeyhtiöön tai osuuskuntaan, joka aloittaisi ensi syksynä ja olisi täydessä toiminnassa vuonna 2022.

Suunnitelmissa ovat lehden mukaan mukana Hatanpään, Pitkäniemen, Sastamalan, Valkeakosken, Forssan ja Riihimäen sairaalat, Tampereen yliopistollinen sairaala, Hämeenlinnan keskussairaala sekä mahdollisesti Seinäjoen keskussairaala.

Aamulehden mukaan näin syntyisi Suomen toiseksi suurin sairaanhoidon organisaatio. Sairaaloissa työskentelee yhteensä 13  700 työntekijää ja niiden alueella asuu 900  000 ihmistä.

STT

STT
Lisää aiheesta
Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat