Venäjä katsoo täyttäneensä IAAF:n dopingehdot

MOSKOVA

Venäjän olympiakomitean puheenjohtaja Stanislav Pozdnjakov sanoo venäläisen Tass-uutistoimiston haastattelussa, että Venäjä on toteuttanut kaikki Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n asettamat ehdot maan kilpailuoikeuksien palauttamiseksi. IAAF näki tilanteen toisin, kun se päätti viikonvaihteessa jatkaa Venäjän sulkua yleisurheilukisoista.

IAAF telkesi Venäjän kansainvälisestä kilpailutoiminnasta marraskuussa 2015. Sen jälkeen se on jatkanut sulkua yksitoista kertaa.

–  IAAF:n päätös herättää mielipahaa, Pozdnjakov kommentoi tuoreinta päätöstä.

–  Venäjä on täyttänyt velvoitteensa täysin, joten IAAF on muuttanut kantaansa.

IAAF:n selvitysryhmä tunnusti tuoreimmassa raportissaan venäläisten muutamat edistysaskeleet. IAAF on esimerkiksi saanut Venäjältä korvauksia selvitysten aiheuttamista kustannuksista ja se on päässyt käsiksi Moskovassa toimivan dopinglaboratorion tietojärjestelmiin.

Kaksi kynnyskysymystä

Samalla selvitysryhmä katsoi toimintakieltoon määrätyn venäläisen valmentajan jatkavan työskentelyä venäläisurheilijoiden kanssa. Lisäksi selvitysryhmä tutkii, oliko Venäjän yleisurheiluliitto osallisena korkeushyppääjä Danil Lysenkon dopingrikkomuksen peittelyssä.

Lysenko jäi pois kilpailun ulkopuolisesta dopingtestistä puutteellisten olinpaikkatietojen takia. Venäläisten mukaan hän oli liian sairas päivittääkseen tietojaan, mutta Sunday Timesin jutun mukaan venäläiset dokumentit ovat väärennöksiä.

Venäjä osallistui maatunnuksin yleisurheilukisoihin viimeksi Pekingin 2015 MM-kisoissa. Sen jälkeen venäläisurheilijat ovat osallistuneet yleisurheilukisoihin poikkeusluvin ja ilman maatunnuksia.

IAAF käsittelee Venäjän tapausta seuraavan kerran syyskuussa juuri ennen 27. syyskuuta Dohassa järjestettäviä MM-kisoja.

STT

Kommentoi