Ranska voitti kaikki alkulohkon ottelunsa naisten MM-jalkapallossa – Norja varmisti jatkopaikan voittamalla Etelä-Korean

RENNES

Emäntämaa Ranska on voittanut oman alkulohkonsa puhtaalla pelillä jalkapallon naisten MM-kisoissa. Ranska otti kolmannen perättäisen voiton kukistamalla viimeisessä lohkopelissään Nigerian 1–0.

Voitto ei irronnut helpolla, sillä ottelu pysyi Rennesissä tasatilanteessa pitkälle toisen puoliajan puolelle. Nigerian asetelmat vaikeutuivat 75. minuutilla, kun Ngozi Ebere otti toisen keltaisen korttinsa ja ajettiin ulos.

Ranskalle vihellettiin rangaistuspotku 79. minuutilla, mutta tähtipuolustaja Wendie Renard ampui sen tolppaan. Nigerian maalivahdin Chiamaka Nnadozien kuitenkin todettiin liikkuneen maaliviivalta ennen vihellystä, joten pilkku uusittiin. Toisella yrityksellä Renard onnistui.

–  Pelaajat kysyivät minulta haluanko yrittää uudelleen, ja päätin että lauon toisenkin rangaistuspotkun. Se oli erittäin hyvä juttu joukkueelle ja myös minulle, Renard sanoi Fifa.comin mukaan.

Lohkovoitto merkitsee sitä, että Ranska kohtaa neljännesvälierissä yhden lohkokolmosista. Mahdollisissa puolivälierissä saattaa kuitenkin tulla vastaan kivikova Yhdysvallat.

Norja osui kahdesti pilkulta

Lohkon kakkossijan ja toisen jatkopaikan otti Norja, joka kaatoi samaan aikaan Etelä-Korean 2–1.

Norjan molemmat maalit syntyivät rangaistuspotkuista. Caroline Graham Hansen vei norjalaiset johtoon jo neljännellä minuutilla. Toisen puoliajan alkuminuuteilla pallo vietiin uudestaan pilkulle, kun Hansen kaadettiin. Hansen loukkasi itseään tilanteessa sen verran pahasti, ettei pystynyt jatkamaan peliä, ja toisen pilkun ampui sisään Isabell Herlovsen.

Hansen kertoi ottelun jälkeen että uskoo olevansa pelikunnossa seuraavassa ottelussa.

Etelä-Korea esitti Norjaa vastaan turnauksen parasta peliään ja tuli peliin mukaan, kun Yeo Min-ji kavensi 12 minuuttia ennen täyttä aikaa. Yeo puski vielä lisäajalla niukasti ohi maalin, mutta korealaisten saldoksi MM-kisoista jäi lopulta kolme tappiota.

Norja kohtaa neljännesvälierissä C-lohkon kakkosen eli joko Italian, Brasilian tai Australian.

Nigeria oli A-lohkossa kolmas ja saattaa vielä selviytyä jatkoon, jos se on neljän parhaan lohkokolmosen joukossa.

Lisää muualla

Kommentoi