Pitkämäki keräsi ihailevia katseita

Ei ollut epäselvyyttä kuka oli pienten keihäänheittäjien esikuva, kun Seinäjoen keskuskentällä heitettiin Tero Pitkämäen nimikkokilpailu Tero kiskaasut. Tuo esikuva oli tietysti tapahtuman suojelijana toiminut Pitkämäki itse.

Toistasataa pientä urheilijaa keskittyi tiiviisti omaa kilpailusuoritukseensa mutta ennättivät toki luoda ihailevan katseensa esikuvansa kohden tämän seuratessa kilpailusuorituksia.

MM-hopeamitalisti Pitkämäki vietää nyt laatuaikaa ja pitää pientä huilia täyspainoisesta harjoittelusta.

– Kolme viikkoa on ns. lomaa. Toki sinä aikana tulee harrastettua kaikkea mukavaa, mm. tennistä ja freshbeegolfia. Kahden viikon kuluttua alkaa sitten täyspainoinen harjoittelu ja helmikuussa on ensimnmäinen leiri jälleen Etelä-Afrikassa, kertoi Pitkämäki.

– Ensi kauteen on mukava lähteä, kun harjoitteluun on löytynyt hyvät sävelet. Yhteistyö Jan Zeleznyn kanssa on päättynyt, vaikka häneltä paljon oppia sainkin. Nyt mennään entisin eväin ja se näkyy toimivan, kuten kauden lopussa nähtiin.

Seinäjoella juostiin myös Teron kymppi, jonka vauhdikkaimmat olivat Niko Lepistö ja Terhi Pollari.