Pikajuoksija Coleman selvittää väliin jääneitä dopingtestejä välimieslautakunnalle

HELSINKI

Yhdysvaltalainen pikajuoksija Christian Coleman joutuu selvittämään häneen kohdistuvaa dopingepäilyä kolmihenkisen välitysmieslautakunnan edessä 4. syyskuuta, uutisoi muun muassa Washington Post. Coleman on Yhdysvaltain antidopingtoimikunnan Usadan mukaan jäänyt viimeksi kuluneen vuoden aikana testaamatta kolme kertaa puutteellisten olinpaikkatietojen takia.

Jos Colemanin todetaan syyllistyneen dopingrikkomukseen, häntä uhkaa kahden vuoden kilpailukielto.

Väliin jääneistä dopingtesteistä kaksi oli Usadan ja yksi yleisurheilun kansainvälistä dopingtestausta hoitavan AIU:n testi. Pohjois-Amerikan urheilun välitystystuomioistuimen on määrä tehdä ratkaisu asiassa jo 5. syyskuuta, jotta päätös on tiedossa hyvissä ajoin ennen tämän kauden MM-kisoja.

Coleman, 23, juoksi kauden kärkiajan 100 metrillä 2017, 2018 ja tällä kaudella. Hän juoksi satasen MM-hopeaa vuonna 2017.

Kommentoi