Pelicansin voittoon riitti yksi maali – TPS edelleen ilman kotivoittoa Liigassa

TURKU

Jääkiekkoliigan häntäpäähän jumittunut Turun Palloseura jatkoi lauantaina aneemisia esityksiään kotihallissaan. TPS ei ole tällä kaudella onnistunut saamaan vielä pistettäkään kotiotteluistaan.

Lauantaina pistepotin kävi Turkuhallista hakemassa Pelicans, joka kukisti TPS:n niukasti 1–0. Ottelun ainoan maalin laukoi Miro-Pekka Saarelainen toisen erän loppuminuuteilla.

TPS tuli päätöserään sisuuntuneena, mutta joukkuetta vaivasi edelleen maalinteon tehottomuus. Lisäksi Pelicansin maalilla Tomi Karhunen pelasi loisto-ottelun ja teki muutaman huippupelastuksen.

–  Saimme vasta kolmanteen erään mukaan peliimme raivoa ja yritystä, mutta maaleitta ei otteluja voiteta, harmitteli TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen.

Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen kiitteli joukkueensa ennakkoluulotonta peliä.

–  Vahva esitys pelaajilta. Joukkue pelasi hyvin yhteen, ja otteista näkyi pelaamisen riemu, Nieminen iloitsi.

Kommentoi