Bullsin vaikeudet jatkuivat kotitappiossa Netsille – "Meidän pitääkin hermostua tähän"

CHICAGO

Vuonna 2017 alkaneen jälleenrakennusprojektin kolmantena kautena Chicago Bullsin tavoitteena on pelata ensi keväänä NBA-koripalloliigan pudotuspelejä, mutta runkosarjan kolmentoista ensimmäisen ottelun jälkeen Bulls on pudotuspeliviivan alapuolella. Lauantaina Bulls hävisi yhdeksännen kerran tällä kaudella, kun Brooklyn Nets haki Chicagosta 117–111-voiton, vaikka nilkutti vieraskentälle ilman peukaloleikkaukseen joutunutta Caris LeVertia ja olkavaivaista tähtitakamiestä Kyrie Irvingia.

Lauri Markkanen ylitti kausikeskiarvonsa 16 pisteellä ja kymmenellä levypallolla ja sai sisään kymmenestä pelitilanneheitosta neljä ja kuudesta kolmosyrityksestä kaksi. Markkasen plus/miinus -lukema –10 oli Bullsin huonoin.

Bulls meni toisen neljänneksen 23–5-nykäyksellä johtoon ja pysyi edellä viimeiselle neljännekselle asti, jolloin Nets siirtyi johtoon. Markkasen kolmonen kavensi tilanteeksi 113–111, kun peliaikaa oli jäljellä 8,8 sekuntia, mutta Nets-pelaajien hermot pitivät vapaaheittoviivalla.

–  He vain halusivat voittoa enemmän kuin me, Bullsin paras korintekijä Zach LaVine (36) sanoi NBC Sportsille.

– Meidän pitääkin hermostua tähän. Meillä on ollut kauden alussa todella helppo otteluohjelma. Meidän pitää voittaa ne pelit, jotka meidän odotetaan voittavan. Olemme munineet paljon pelejä, jotka minusta meidän olisi pitänyt voittaa, LaVine ruoski.

Netsin paras korintekijä oli 24 pistettä takonut Spencer Dinwiddie, joka yritti 2016 turhaan vallata paikan Bullsin miehistöstä ja joutui hakemaan peliaikaa Bullsin kehitysliigajoukkue Windy City Bullsista ennen siirtymistään Netsiin joulukuussa 2016. Dinwiddie heitti viimeisellä neljänneksellä 20 pistettä.

Bulls vei levypallot 56–40, mutta joukkueen kolmen pisteen heittopeli sakkasi taas (9/39). Päävalmentaja Jim Boylen ilmoitti kuitenkin, ettei kolmen pisteen heittojen varaan rakennettuun hyökkäyspeliin ole tulossa muutoksia.

–  Uskoisin, että meidän pitää pysyä valitsemallamme tiellä, Boylen sanoi.

Kommentoi