Mäkäräisellä jäi jossiteltavaa, Ederiltä tyhjeni kunto

ÖSTERSUND

Kaisa Mäkäräinen kohensi neljässä päivässä sijoitustaan maailman naisampumahiihtäjävalioiden joukossa urakalla, kun sunnuntaisen sprinttikisan 53. sija vaihtui 13. sijaan torstaina kisatulla 15 kilometrin normaalimatkalla. Östersundin maailmancup-avauksen kahden henkilökohtaisen kisan jälkeen Suomen ykköstähti on cupissa sijalla 24.

Mäkäräisen tunnelmat kisan jälkeen olivat ainakin kohtuullisen iloiset, ja kisasta itselle heltisi kouluarvosana "jopa kasin kieppeille". Mutta ampumahiihto ei olisi ampumahiihtoa, jos ei vanhaan kunnon jossitteluun jäisi varaa. Voittajasta, Ranskan Justine Braisaz'sta hieman yli kaksi minuuttia jäänyt Mäkäräinen ampui voittosaumat karistaneet kaksi sakkominuuttia toisella makuupaikalla eli kisan kolmannella ampumapaikalla.

–  Ensimmäisellä makuupaikalla koko (osuma)kasa oli oikealla, ja toiselle makuulle otin sitä kaksi (napsua) vasemmalle. Tuuliolot olivat suhteellisen samat, ja ajattelin varmistaa ettei ainakaan oikealta mene ohi. Ja se (toisen makuupaikan) kasa oli sitten kokonaan vasemmalla eli ilman niitä siirtoja olisivat olleet sisässä kaikki, myös nuo kaksi ohi mennyttä, Mäkäräinen selvitteli.

–  Eli vähän harmittaa, mutta onhan tämä laji jossittelun kuninkuuslaji. Kun olisin tehnyt niin tai näin tai noin, mutta kyllähän kaikki muutkin voivat miettiä samalla lailla.

Hiihdossa nähtiin taas tuttua Mäkäräisen menoa. Sunnuntain sprintissä hän oli ladulla "vasta" seitsemänneksi nopein, mutta nyt suksilla edelle ehti vain Norjan Marte Olsbu Röiseland.

–  Hiihtoon olen tosi tyytyväinen. Hyvän oloinen jalka jo alkuverryttelyssä ja kun (kisaa edeltänyt) lumisadekin lakkasi, tiesin että minulla on hyvä suksi tähän kisaan. Ja kun aiempina päivinä erottunut testeissä porukassa, niin oli luottavainen olo.

Ranska jatkoi keskiviikkoista miesten normaalimatkan neloisvoittoaan menestyksellä naisissa, sillä Julia Simon otti Braisaz'n voiton jatkeeksi kolmossijan. Kakkoseksi ehti kisan ainoana ilman sakkoja selvittänyt Ukrainan Julia Dzhima.

–  Keskiviikkona nähtiin aika jäätävää Ranskan miehiltä, aikamoisen buustin varmasti saivat Ranskan naiset tähän kisaan. Minusta tuo on tosi kiva juttu, olin kesällä Norjassa viikon treenaamassa Ranskan tyttöjen kanssa ja juttelin paljon varsinkin päivän voittajan Braisaz'n kanssa. Heillä on tosi hyvä joukkue, vaikka Anais Chevalier onkin mammalomalla, Mäkäräinen iloitsi.

"Taisin niin sanotusti paskoa kuntoni viemäriin"

Östersundin avauskisoissa viikonloppuna lupaavassa iskussa ollut Mari Eder menetti normaalimatkan mahdollisuutensa jo alkuviikosta.

–  Ei ollut fyysisesti kaikki paikalla niin sanotusti. Taisin niin sanotusti paskoa kuntoni viemäriin maanantain ja tiistain välisenä yönä, jonkin ruokamyrkytyksen siihen kelasin. Ei elimistö oikein ruvennut toimimaan tänään ollenkaan, Eder harmitteli.

–  Nyt kaksi päivää rauhoittumisaikaa ja palautumista, saadaan hyvä viesti aikaan vielä sunnuntaina.

Östersundin viestiviikonlopun jälkeen cup jatkuu ensi viikon perjantaina sprinteillä Itävallan Hochfilzenissä.

Kommentoi