Kuuntele podcast: Urheilijatyttö sairastui laihuushäiriöön – taustalla iso suruprosessi

Marika Uusi-Illikainen , 27, sairastui 16-vuotiaana anoreksia nervosaan eli laihuushäiriöön, jossa sairastuneen ruumiinkuva on vääristynyt.

– En silloin kuitenkaan hyväksynyt sitä oiretta vaan nauroin sille diagnoosille. Mutta kuitenkin huomasin, että olin avun tarpeessa.

Tuolloin Uusi-Illikainen ui kilpaa ja harrasti ratsastusta.

– Sairastumiseeni ei ollut selkeätä syytä, mutta perheeni elämäntilanne ja hoitohevosen menettäminen aiheuttivat ison suruprosessin tai menetyksen, ja syömishäiriö oli yksi mahdollisuus hallita suruun liittyviä asioita.

Uusi-Illikainen alkoi vähitellen lisätä liikkumista, vähentää ruokailua tai yksittäisiä ruoka-aineita. Hän myös vältteli muiden kanssa yhteisiä ruokailuhetkiä.

– Kevään aikana huomasin, että mielialani meni matalammaksi ja hieman masennuin. Kesällä 2006 ihmettelin, että olin pudottanut painoa ja liikuin kuitenkin aika paljon, mutta edelleen olin kovin masentunut ja surullinen. Kesällä ensimmäisen kerran säikähdin ja kiinnitin huomiota, ettei tämä ole normaalia käyttäytymistä, mitä tein, nykyään Kangasalla asuva ja Pohjanmaan syömishäiriöyhdistyksessä (Pohjanmaa-SYLI ry) puheenjohtajana oleva Uusi-Illikainen kertoo Ilkan ja Pohjalaisen podcastissa.

– Olin kovin itkuinen, väsynyt ja vähän vetäytynyt.

Kuuntele Uusi-Illikaisen koko selviytymistarina tämän jutun yhteydessä olevasta linkistä.

Jarno Ranta

Lisää aiheesta

Kommentoi