KuPS järjestää torijuhlan perjantaina, HJK ja IFK Mariehamn isännöivät keskiviikkona europelikarsinnan avausotteluja

HELSINKI

Jalkapallomestaruuden 43 vuoden tauon jälkeen vallannut Kuopion Palloseura juhlii seuran kuudetta mestaruutta ensi perjantaina torijuhlassa. Juhlan pääesiintyjät ovat keltamustassa peliasussa menestyksekkäästi esiintyneet pelaajat ja mestaruuden taustajoukot.

Keltamusta juhla alkaa Kuopion kauppatorilla 25. lokakuuta kello 18.

Liigan päättymisestä huolimatta miesten jalkapallokaudessa on vielä pelattavaa, ja viisi joukkuetta ratkoo yhden paikan europeleihin ensi kaudeksi. Lisäksi liigassa viimeistä edelliseksi jäänyt KPV ja Ykkösessä toiseksi sijoittunut TPS pelaavat kaksiosaisen karsinnan liigapaikasta.

Mestari KuPS pelaa ensi kesänä Mestarien liigan karsinnoissa ja hopeajoukkue Inter Eurooppa-liigan karsinnoissa. Suomen Cupin voittanut Ilves lunasti jo myös paikan Eurooppa-liigan karsintoihin.

Honka odottaa vastustajaa

Europelikarsinta alkaa keskiviikkona puolivälierillä, joissa viidenneksi sijoittunut HJK isännöi kahdeksanneksi sijoittunutta FC Lahtea ja kuudenneksi yltänyt IFK Mariehamn saa vieraakseen seitsemänneksi sijoittuneen HIFK:n. Ottelujen voittajat kohtaavat europelikarsinnan välierässä sunnuntaina 27. lokakuuta.

Pronssijoukkue Honka pääsi suoraan europelikarsinnan finaaliin, jossa se saa vastaansa välierän voittajan. Finaali on kaksiosainen, ja sen pelipäivät ovat keskiviikko 30. lokakuuta ja sunnuntai 3. marraskuuta.

KPV ja TPS karsivat yhdestä liigapaikasta kaksiosaisessa karsinnassa, joka alkaa torstaina Turusta. Karsinnan toinen ottelu pelataan Kokkolassa ensi sunnuntaina.

Miesten Ykkösen voittaja Haka palaa liigaan ensi kertaa sitten vuoden 2012. Liigasta putosi Vaasan Palloseura.

Kommentoi