Juoksuvalmentaja Salazar myöntää kovan kielenkäytön mutta kiistää uudet syytökset

LOS ANGELES

Dopingin takia neljän vuoden toimintakieltoon asetettu juoksuvalmentaja Alberto Salazar myöntää käyttäneensä rajua kieltä valmennettaviaan kohtaan, mutta kiistää muut väärinkäytökset. Salazar puolustautuu The Oregonian -sanomalehdessä julkaisemassaan kannanotossa hänen entisten valmennettaviensa viime viikolla esittämiä syytöksiä vastaan.

Amerikkalaisjuoksija Mary Cain kirjoitti viime viikolla The New York Timesissa joutuneensa Salazarin valmennuksessa niin ahtaalle, että hän pohti itsemurhaa. Cainin mukaan Salazar painosti häntä laihduttamaan niin paljon, että Cainin kuukautiset loppuivat kolmeksi vuodeksi.

Toinen entinen Salazarin valmennettava Amy Begley kertoi Salazarin sulkeneen hänet harjoitusryhmästä, koska piti juoksijaa liian lihavana.

–  Olen saattanut sanoa asioita, jotka olivat tunteettomia tai epähienotunteisia auttaakseni urheilijoitani selviämään kovasta harjoittelusta. Jos joku urheilija loukkaantui, se ei ollut tarkoitukseni ja olen pahoillani. Kiistän kuitenkin, että yksikään urheilija olisi joutunut väärinkäytösten tai sukupuolisyrjinnän uhriksi ollessaan Oregon Projectissa, Salazar kirjoitti.

Nike rahoitti harjoitusryhmää

Oregon Project oli urheiluvälinevalmistaja Niken rahoittama harjoitusryhmä, joka toimi 2001–2019. Ryhmän perustanut Salazar sai aiemmin tänä vuonna Yhdysvaltain antidopingtoimikunnalta Usadalta neljän vuoden toimintakiellon dopingrikkomuksista. Pian tämän jälkeen Nike ilmoitti lopettavansa ryhmän rahoittamisen.

Salazarin valmentamista urheilijoista tunnetuin oli Britannian nelinkertainen olympiavoittaja Mo Farah, joka valmentautui Salazarin opein vuosina 2011–2017. Farah jätti Salazarin valmennuskeskuksen loppuvuodesta 2017.

Hiljattain päättyneissä Dohan MM-kilpailuissa mukana olleet seitsemän Oregon Projectin urheilijaa voittivat kolme kultamitalia, yhden hopean ja yhden pronssin. Valtioiden välisessä mitalitaulukossa Nike Oregon Project olisi sijoittunut viidenneksi.

Salazar on ilmoittanut hakevansa toimintakieltoonsa muutosta valituksella.

Kommentoi