Imatran Pallo-Veikot tykitti Kankaanpään Mailalta 15 peräkkäisjuoksua

HELSINKI

Imatran Pallo-Veikot otti Superpesiksessä maukkaat pisteet pudotuspelisijalta pudottamaltaan Kankaanpään Mailalta. Vieraat tekivät pelin alkuun neljä juoksua, jonka jälkeen Ukonniemen isännät esittelivät 15 juoksun hurjastelun voittolukemiin 2–0 (6–4, 9–0).

–  Jere Dahlström löi ensin kaksi välilyöntiä, ja sitten alkoivat onnistua kaikki, naureskeli IPV:n lukkari Joona Sikiö.

KaMa pelasi toisen vuoroparin avaavalla neljän juoksun sisävuoron, jonka IPV kuittasi kahdessa sisävuorossa. Dahlström löi kaksi juoksua peräkkäisillä keskikumuroilla ja Konsta Kurikka kaksi upealla kakkosluukkuun uponneella läpilyönnillä.

Toisenkin jakson ratkaisi Kurikan tapaan juvalainen, kun Konsta Hyötyläisen täydellinen kolmen juoksun (1+2) arvoinen osuma kakkosjatkeelle vei isännät johtolukemiin 6–0.

IPV:n palkitut olivat Sikiö (4 kärkilyöntiä/7 yritystä) ja neljä yksittäistä juoksua merkkaamattomilla kumuroilla sivaltanut KaMa-kasvatti Arttu Vilander (6/9).

KaMasta parhaiten onnistuivat vaihtajat Arttu Ruuska (6/9) ja Jouni Itävalo (4/9).

Pattijokiset punnersivat neljästi takaa-ajajina

Pattijoen Urheilijat työntyy vahvasti pudotuspeliviivan paremmalle puolelle. Kiteen Pallo sai Rantakentällä vierailleilta raahelaisilta yhden pisteen liki kolmen tunnin taistelusta hävittyään kotiutuskisan jälkeen 0–1 (4–4, 4–4, 1–1, 2–3).

Kotijoukkue johti avausjaksoa pariin otteeseen, kun Valentin Ikonen ja Ville Liukku löivät kaksi juoksua mieheen. PattUn pelasti tasalukemiin toisessa vuoroparissa ajolähdöstä kolme juoksua iskenyt jokeri Jari Törmänen. Lopullisen tasoitusjuoksun kirjasi tuotuna Harri Kolehmainen KiPan lukkari Liukun tarjoamana vapaataipaleena.

PattU tuli toisella jaksolla viimeisen vuoroparin tasoittavalla kolmen juoksun takaa Paavo Pellon kotiutettua kahdella lyöntivuorolla.

Supervuoroparissa vieraiden tasoitusjuoksun löi Törmänen. Kotiutuskisassa PattU oli vielä kolmannen parinsa jälkeen tappiolla, kunnes Marko Nikula ja Miikka Matikka pelastivat joukkueen kotiutuksillaan viimeisissä pareissa.

KiPan tehomiehet olivat viisi juoksua lyönyt kakkosvahti Ikonen (9/13) ja neljä kotiutusta takonut lukkari Liukku (6/14).

Raahelaisista esiin nousivat kuusi juoksua lyönyt Törmänen (9/12) ja neljä juoksua tuonut Timo Kallio (7/10).

Alajärviset pudottivat Koskenkorvan jumboksi

Koskenkorvan Urheilijat oli vielä keskiviikkona aamupäivällä kolme pistettä jumbojoukkue Alajärven Ankkurien edellä. Protestilla KaMalle menetetyt pisteet ja kotitappio torstaina AA:lle lukemin 0–1 (2–2, 6–7) pudottivat ilmajokiset jo kahden pisteen erolla sarjan viimeiseksi.

AA taisteli avausjakson tasalukemiin vain neljästä kolmostilanteestaan huolimatta. Vieraiden juoksut löi Markus Hallasuo. KoU rakensi taukoon mennessä kahdeksan kotiutuspaikkaa, joista Patrik Wahlsten iski kaksi juoksua.

Toisellakin jaksolla Ankkurien jokerit löivät joukkueen kaikki juoksut. Hallasuo takoi kolmella lyöntivuorolla 1+4 juoksua ja Martti Viitasalo kaksi kotiutusta.

Koskenkorvan onnistujia olivat viisi juoksua lyönyt Wahlsten (9/12) ja kolme juoksua tuonut sieppari Otto Kauppinen (5/6).

AA:n sankareiksi nousivat 1+6 juoksua lyönyt Hallasuo (9/15) ja kaksi juoksua tuonut koppari Ville Posti (6/6).

Lisää muualla

Kommentoi