Ehdollista vankeutta saanut Jukka Toivakka jatkaa Jukureissa tehtävissään

MIKKELI

Miesten jääkiekkoliigassa pelaavan Mikkelin Jukurien puheenjohtaja-toimitusjohtaja Jukka Toivakka jatkaa seurassa tehtävissään, kertoi Jukurit maanantaina tiedotteessaan. Jukurit HC Oy:n hallitus päätti, että Toivakka voi jatkaa tehtävissään toistaiseksi.

Toivakka sai viime viikolla Etelä-Savon käräjäoikeudessa kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaus sattui Mikkelissä viime vuonna.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Toivakka on ilmoittanut valittavansa tuomiosta seuraavaan oikeusasteeseen.

Lisäksi on sovittu, että mikäli Toivakan lainvoimaiseksi jäävä tuomio on vapausrangaistus, hän jättää välittömästi tehtävänsä Jukureissa.

Kommentoi