Botniaringillä ajetaan viikonvaihteessa huippusuosittujen Legends-autojen SM-sarjapisteistä

2000-luvun alussa Suomeen rantautunut Legends-autojen sarja on kasvanut Suomen ylivoimaisesti suurimmaksi asfaltilla ajettavaksi rata-autoilun luokaksi. Kaudella 2019 Legendseillä on ensimmäisen kerran SM-arvo. SM-sarjan avausosakilpailu ajetaan Botniaringillä Jurvassa, Kurikassa.

SM-kaudella ajetaan viisi osakilpailuviikonloppua, yhteensä kilpailulähtöjä ajetaan kauden aikana 14. Kausi alkaa Jurvan Botniaringillä viikonloppuna ja päättyy syyskussa Alastaron kilpailuun. Sarja myös naapurimaassa, kesäkuun lopussa karavaani suuntaa Viron Pärnun radalle.

Legendsien SM-sarja on kerännyt suuren joukon kuljettajia. Mukana on uusia kasvoja kartingin parista, vuosia sarjaa kiertäneitä sekä entisiä mestareita.

AKK:n rata-autoilun lajipäällikkö Pekka Säynevirta on sarjan suosiosta innoissaan.

– Legendsit ovat luokkana kiehtova ja viihdyttävä. Lähdöissä saattaa usein olla yli 40 autoa, jolloin jokaisesta sijasta käydään kovaa kamppailua, Säynevirta kuvailee tiedotteessa.

Legends Cars Finland Ry:n seinäjokelainen puheenjohtaja Juha Nisula on tyytyväinen runsaaseen osanottoon. Nisula ajaa myös itse.

- Upeaa, vuosiin ei ole ollut näin paljoa osallistujia! Odotan mahtavaa kilpailua, kun 42 autoa ryntää ensimmäiseen mutkaan saattaa olla säpinää tiedossa. Luokan saama suosio ja kymmenkunta aivan uutta kuskia on osoitus siitä, että mukaan on helppo tulla, Nisula sanoo.

Edellisen kauden voittaja Jesse Kari ei ainakaan avauskilpailuun osallistu. Hopeaa napannut Pekka Seppänen sen sijaan jahtaa historiallista Suomen mestaruutta, kuten myös kolmanneksi ajanut Henri Tuomaala sekä Legendsien kautta Euro Nascar -sarjaan siirtynyt viime kauden nelonen Jesse Vartiainen.

Sarja on herättänyt kiinnostusta myös konkareissa, ja mm. vaasalainen Markku Parkkari on lähtenyt mukaan haastamaan nuorempiaan.

– Aloitin lajin alkuvuosina, taisi olla 2003. Meitä oli kolme kaveria, minä, Raskun Jussi ja hiljattain poisnukkunut A-P Bergendahl. Moottoriurheilussa olen ollut mukana jo pitkään, maarataa ja speedwaytä ajoin jo vuonna 1971. Hienoja hetkiä Legendsien parista on paljon, MM-finaalissa olin paalupaikalla, mutta ensimmäisessä kaarteessa kilpakumppani antoi pusun ja lensin ulos radalta. Auto sai sen verran kipeää, etten enää päässyt kunnon vauhtiin, Parkkari muistelee.

Aika-ajot alkavat Botniaringillä lauantaina 25. toukokuuta kello 11. Itse kisa ja SM-startit pääsevät vauhtiin kello 14.30 lauantaina.

Sunnuntaina lämmittelykierroksia ajetaan kello 10:stä alkaen. Kisalähtöjä ajetaan kello 11 ja kello 14 alkaen.

Kommentoi