Tilaajalle

Pääkirjoitus: Puolan valitsema tie on raskas uhka demokratialle

Puolassa hallitseva Laki ja oikeus -puolue saavutti vaaleissa entistä suuremman enemmistön parlamentin alahuoneessa.

Laki ja oikeus korostaa kansallismielisyyttä ja konservatiivisia, katolilaisia arvoja. Se vastustaa EU:ta ja usea puolueen edustaja on tunnettu vihamielisistä lausunnoistaan seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Sen vuonna 2015 alkaneen valtakauden aikana Puolassa on muun muassa kiristetty jo entuudestaan tiukkaa aborttilainsäädäntöä. Aborttien täyskielto ei sentään mennyt läpi.

Euroopan unioni on arvostellut Lakia ja oikeutta useista rikkomuksista, jotka uhkaavat oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia. Maassa on ajettu ahtaalle myös vapaa lehdistö.

Puolassa Lain ja oikeuden kannattajat ovat jakaantuneet selvästi. Sitä kannatetaan erityisesti maalla ja pienillä paikkakunnilla, ei suurissa kaupungeissa. Niissä on järjestetty useita Lakia ja oikeutta vastustavia mielenosoituksia.

Menestystä ovat siivittäneet talouskasvu ja aiempaan verrattuna runsas tukipolitiikka. Muun muassa alle 26-vuotiaiden ei tarvitse maksaa veroa 20 000 eurosta. Päätöksellä yritetään estää nuorten karkaaminen muihin maihin.

EU:n ainoa keino yrittää pitää Puola edelleen edes jonkinasteisena oikeusvaltiona on raha ja rahan kytkeminen periaatteiden noudattamiseen. Se on EU:n puheenjohtajamaa Suomen periaate. Eurooppa näkee Puolan kellon kulkevan ajassa vääjäämättä taaksepäin. Maa käpertyy itseensä, eikä näe kehitystään.

Mikään Euroopan entisistä kommunistivaltioista ei tahdo palata Stalinin aikoihin, mutta Puola tuntuu unohtaneen myös ihmisoikeustaistelija Lech Walesan ajat. Ansioistaan Walesa palkittiin useilla ihmisoikeuspalkinnoilla ja rauhan Nobelilla.

On kiinnostavaa nähdä, mihin Laki ja oikeus vaalivoittonsa käyttää. Tuleeko lisää oikeusvaltion ja demokratian loukkauksia?

Ellei EU pysty toimillaan niihin puuttumaan voi Puolan kokoisella suurella valtiolla olla ratkaisevaa merkitystä koko sen tulevaisuudelle.

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset