Tilaajalle

Pääkirjoitus: Media-alalla muutos on pysyvä olotila

Ilkka-Yhtymä kertoi syyskuussa suunnittelevansa Ilkan ja Pohjalaisen yhdistämistä. Uutinen aiheutti ymmärrettävästi paljon puhetta. Maakunnallisen median tulevaisuus kiinnostaa ihmisiä, Ilkan ja Pohjalaisen asiat ympäri maan.

Maanantaina yhtymä kertoi, että tuo syyskuussa esille tuotu suunnitelma toteutuu.

Ilkan ja Pohjalaisen yhdistymisen seurauksena kahden maakunnan alueelle syntyy yksi yhteinen media. Lukijaa kiinnostavat tiedot, eli yhdistyvän lehden nimi, lanseerausajankohta ja päätoimittaja julkistetaan perjantaina.

Lehtien yhdistämisestä seuraa myös irtisanomisia. Niin ikään maanantaina kerrottujen henkilövähennysten yhteenlaskettu vaikutus on noin 28 henkilötyövuotta. Muutos työyhteisössä on kova. Jäljelle jäävien työntekijöiden viereltä joutuu lähtemään osaavia, maakuntiensa asialle omistautuneita ihmisiä.

Media-alalla olevat työntekijät ovat jo pitkään joutuneet tottumaan muutokseen pysyvänä olotilana. Ilkassa ja Pohjalaisessakin uuden luominen jatkuu heti yt-neuvotteluiden ikävien uutisten saavuttua. Edessä on uudenlainen tulevaisuus niin tekijöille kuin lukijoillekin.

Kommentoi