Tilaajalle

Pääkirjoitus: Maksavat asiakkaat lopulta päättävät, mitä syövät

Ilmastokeskustelu käy niin kuumana, että väärinymmärtäminen on jo sääntö enemmän kuin poikkeus.

Väärinymmärtämistä kiihdytti uutinen naudanlihan käytön lopettamisesta Helsingin yliopistossa. (HS 15.10.) Naudanlihan käyttö loppuu yliopiston ravintoloissa, mutta sen pidemmälle eivät kaikki ehtineet lukea: lihankäyttö ei lopu. Nauta korvataan muulla lihalla, broilerilla ja possulla.

Lihansyöjälle on edelleen Unicafessa lihaa tarjolla, se ei poistu sillä, että ravintolan tavoitteena on kasvislounaiden määrän nostaminen 50 prosenttiin lounaista ensi vuoden loppuun mennessä. Yliopistolla kasvisruoka käy kaupaksi, sitä on lounaista liki 40 prosenttia.

Täyttyykö tavoite, riippuu täysin 10 000 lounasruokailijan henkilökohtaisista valinnoista.

Suomessa kulutetaan henkeä kohden eniten sianlihaa, jota syödään 32,5 kiloa vuodessa. Toiseksi eniten syödään broileria ja muuta siipikarjaa 25,6 kiloa vuodessa. Nautaa syödään Lihatiedotuksen mukaan 19,3 kiloa vuodessa.

Yliopiston ruokaloissa ei ole tähänkään asti tarjottu sisäfilepihviä, vaikka moni sitä toivoisi vaan naudan jauhelihasta tehtyjä ruokia. Ääneen ei sanottu, että nauta ei ole laitosruokalassa raaka-aine halvimmasta päästä. Naudasta luopuminen tuo todennäköisesti säästöä tarkkaan laskettuun hintaan ja pitää sen opiskelijalle edullisena.

Unicafe on yksittäinen ravintola, jolla on mahdollisuus päättää ruokalistastaan. Aloite asiaan on tullut omistajalta eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalta, opiskelijoilta itseltään.

Avaus on aiheen kuumuuden vuoksi rohkea, mutta tässä omistaja on myös asiakas, joka kuuntelee itseään. Se on myös tietoinen profiilin nosto.

Toivottavasti laitosruuassa kiinnitetään huomiota jatkossa kaiken ruuan alkuperään, kotimaisuuteen ja puhtauteen. Sitä pitää voida edellyttää myös kasvisproteiiniperäiseltä lounaalta.

Pahimmassa tapauksessa hyvää tarkoittavat teot kumoavat toisensa, mikäli ruokaa lennätetään Suomeen kaukaa ulkomailta. Laitoskeittiöiltä pitää odottaa myös lähiruuan lisäämistä.

Kommentoi







Luetuimmat pääkirjoitukset