Tilaajalle

Pääkirjoitus: Aravatalot eläviä muistoja kansallisen sovun voimasta

Huhtikuussa tänä vuonna tuli kuluneeksi 70 vuotta Suomen ensimmäisen aravalainan myöntämisestä. Edullisella valtion takaamalla asuntolainalla rakennettiin kerrostalo Helsinkiin Mannerheimintien varrelle. Pian aravalla alkoi nousta taloja kiihtyvällä tahdilla eri puolille maata.

Asuntorakennustuotannon valtuuskunta (Arava) järjesti halpakorkoisia valtion lainoja asuntotuotantoon, koska vapaata rahoitusta oli vaikea saada.

Alun perin aravalainoituksen piti olla tilapäinen ratkaisu. Raskaista sodista toipuva Suomi oli menettänyt ison osan kansallisesta omaisuudestaan, ja kodeistaan pois pakotetuille 400 000 evakolle oli järjestettävä työtä ja asuntoja.

Siinä onnistuttiin. Yksi tärkeimmistä syistä oli vaikeiden aikojen koulima yhteisvastuu ja ymmärrys siitä, että pienen maan on muistettava rauhan aikanakin rintamalta tuttu iskulause: kaveria ei jätetä.

Valtion lainoitukseen kuului rakentamiseen ja rakentamisen hintaan liittyvää sääntelyä ja ohjausta. Sillä varmistettiin, että panostus osui juuri sinne, mihin sen oli tarkoituskin osua.

Ohjaus ja sääntely ovat jatkuneet tähän päivään saakka, toki moneen kertaan muotoaan muuttaen. Suomen asuntokannasta on vuoden 1949 jälkeen rakennettu yli kolmasosa valtion tuella.

Sodanjälkeisen rakentamisen laadusta kertoo parhaiten se, että melkoinen osa aravalla rakennetuista taloista on edelleen asumiskäytössä. Kunniassa oli se vanha sanonta, että köyhän ei kannata ostaa halpaa.

Arava tuo usein mieleen vanhat kunnon rintamamiestalot, mutta lukumääräisesti arava-asuntoja tuotettiin eniten kerrostaloina. Valtion tuen ohella niiden rakentamista helpottivat kuntien tarjoamat vuokratontit.

Nyt valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta vastaa keskeisesti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara. Sen ydinajatus on sama kuin Aravalla sodan jälkeen: edistää kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista maan eri osissa.

Aran sydäntä lähellä ovat ihmiset, joiden mahdollisuudet kivikovilla asuntomarkkinoilla ovat rajallisimmat. Kaveria ei edelleenkään jätetä.

Taas käynnissä oleva suuri muutto haastaa suomalaisen yhteiskunnan kansalliseen yksituumaisuuteen. Tilanne ei kuitenkaan ratkea vain tuottamalla lisää asuntoja ahtaiksi käyviin kasvukeskuksiin.

Maan tasapainoista kehittämistä uhkaa erityisesti kuntien heikkenevä talous. Kasvukeskusten ulkopuolella mahdollisuudet pitää kiinni ihmisistä ja palveluista vähenevät kaiken aikaa. Valtion on kuultava kuntien huudot. Aravahistoria osoittaa, että vaikeammistakin ajoista meillä on selvitty.

Kommentoi