Tilaajalle

Pääkirjoitus: Antibioottien käytön lasku eduksi kansanterveydelle

Apteekkien antibioottitoimitusten määrä on laskenut Suomessa kymmenen vuoden aikana lähes kolmanneksella, selviää Kelan tilastoista.

Vuonna 2008 sairausvakuutuksesta korvattuja antibiootteja ostettiin Suomessa noin 3,2 miljoonaa kertaa, mutta viime vuonna enää noin 2,3 miljoonaa. Lasku näkyy kaikissa ikäryhmissä, ja alle viisivuotiaille apteekista toimitettujen antibioottikuurien määrä on laskenut peräti 60 prosenttia.

Tilastoiduissa lääkeostoissa ovat mukana sekä ne antibioottiostot, joista on maksettu Kela-korvaus, että ne joista ei maksettu korvausta, koska asiakkaan vuotuinen alkuomavastuu ei ollut vielä täyttynyt.

Alle viisivuotiaiden lasten kohdalla apteekista toimitettujen antibioottikuurien määrä on laskenut vuodesta 2010 peräti 60 prosenttia. Yli 65-vuotiailla lääkeostot ovat vähentyneet tarkastelujaksolla 17 prosenttia.

Korvattavien antibioottien lääkeostojen määrä on ollut vähenemään päin myös tämän vuoden aikana. Syyt tähän kehitykseen halutaan selvittää tutkimuksella. Tilastoista ei myöskään suoraan selviä, miten paljon lääkärit kirjoittavat potilailleen antibioottireseptejä.

Kehityksen suunta on ollut nähtävissä jo vuosia. Antibioottien käyttö on vähentynyt Suomessa 2010-luvulla enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa, kirjoittaa infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio Duodecimin Terveyskirjastossa.

Silti arvioidaan, että meilläkin vielä kolmasosa avohoidon antibiooteista menee virusten aiheuttamiin infektioihin. Keskimääräinen suomalainen sai vuonna 2016 bakteeritauteihin antibiootteja kuusi päivää.

Antibiootit häiritsevät ihmisen omaa hyödyllistä bakteeristoa ja edistävät resistenttien bakteerien syntyä ja leviämistä. Bakteerien vastustuskyvyn kasvu on Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n mukaan yksi maailmanlaajuisista terveysuhista. Se voi vaikeuttaa tavallisten sairauksien hoitoa.

Isot laivat kääntyvät hitaasti, mutta kansanterveydellisessä mielessä kehitys vie kerrankin oikeaan suuntaan.

Kommentoi