Tilaajalle

Vaasa paikkaa horjuvaa talouttaan korottamalla venepaikkamaksuja roimasti - maakravut maksavat tällä hetkellä ison osan satamien ylläpidosta

VAASA

Venepaikkamaksut kallistuvat Vaasan kaupungin venesatamissa selvästi.

Tekninen lautakunta hyväksyi keskiviikon kokouksessaan taksoihin 20 prosentin korotuksen ensi vuodelle. Perusmaksut nousevat tätäkin enemmän, sillä erillisinä summina veloitetut maksut satamien jätehuollosta ja valaistuksesta liitetään vastedes perushintaan. Nämä palvelut ovat nykyään tarjolla jokaisessa satamassa.

Teknisen toimen johtaja Markku Järvelä kertoo, että venepaikkamaksujen korotus määriteltiin jo kaupungin yt-neuvotteluissa yhdeksi keinoksi tasapainottaa kaupungin alijäämäistä taloutta. Tavoitteeksi asetettiin 45 000 lisäeuron saaminen.

Vaasalla on noin 1 600 venepaikkaa, joista kaupunki saa tänä vuonna vuokratuloja 235 000 euroa. Järvelä kertoo, että satamista aiheutuvat menot ovat selvästi suuremmat, sillä ylläpito maksaa 96 000 euroa, investointimenot ovat 50 000 ja vuotuiset poistot 154 800 euroa. Yhteenlaskettuna menot ovat siis 65 800 euroa vuokratuloja suuremmat.

– Venepaikkoja käyttää vain osa kuntalaisista. Korotuksen tavoitteena on, että venepaikoista saatavat tulot kattaisivat menot, ettei yleisillä verorahoilla jouduttaisi maksamaan palvelua, joka ei ole lakisääteinen.

Järvelä kertoo, että epäsuhta on puhuttanut päättäjiä aiemminkin, mutta maksuihin ei ole kajottu. Perusmaksujakin nostettiin viimeksi vuodelle 2016.

– On hyvä kysymys, miksei tilanteeseen ole aiemmin puututtu. Ilmeisesti taustalla on ajattelu, että tällainen palvelu halutaan pitää merenrantakaupungissa edullisena.

Teknisen toimen johtaja sanoo, että kaupungin korotetutkin taksat ovat edullisempia kuin yksityisten satamien maksut. Vertailu muihin veneilykaupunkeihin on Järvelän mukaan hankalaa, sillä maksuperusteet vaihtelevat suuresti.

– Varmasti korotus aiheuttaa arvostelua, mutta kaupungin jokaisen sektorin on osallistuttava talouden tasapainottamiseen joko menoja karsimalla tai tuloja lisäämällä. Lautakunta hyväksyi korotuksen yksimielisesti.

Vaasa pitää sen sijaan ennallaan paikallisliikenteen taksat, jotka ovat Järvelän mukaan muuhun maahan verrattuna erittäin edullisia.

Ensi vuonna myös Vähäänkyröön matkustetaan kantakaupungissa käytössä olevalla Waltti-kortilla. Matkahuollon seutuliput poistuvat käytöstä vuodenvaihteessa. Lokakuusta lähtien Vaasassa on voinut osan matkalipuista maksaa myös matkapuhelimella.

Lautakunnan päätöksellä paikallisliikenteen busseihin voi ensi vuonna ottaa hiljaisina aikoina mukaan myös polkupyörän. Fillarista peritään ikäryhmän mukainen lisähinta, joka on kertamaksun suuruinen.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta