Tilaajalle

Tuttu nelikko lastensuojelualalla irtisanoutui johtajapesteistään ja perusti uuden yrityksen – Ensimmäinen lastensuojeluyksikkö avautui jo Törnävälle

SEINÄJOKI

Törnävän sairaala-alueella avautui yksityinen lastensuojelulaitos Karhunpesä viime viikolla. Sen taustalla on uusi Kotico-niminen yritys, jota pyörittävät tutut nimet alalta: yrittäjä-toimitusjohtaja Pasi Kohtala sekä yrittäjät Pekka Kivisaari , Jouni Korpela ja Ari Vaaranmaa .

Heistä jokainen on irtisanoutunut Arjessa-yhtiön vastuutehtävistä tänä vuonna, ja kun velvoitteet sinne päättyivät, nelikko perusti uuden, kilpailevan yhtiön.

– Meillä on pitkä yhteinen työhistoria. Olemme olleet perustamassa Arjessaa ja nähneet koko polun siihen asti, kunnes tänä vuonna irtauduimme siitä. Nyt olemme tässä pisteessä. Saimme toimiluvan aluehallintovirastolta viime viikolla ja perjantaina vietämme avajaisia, Kohtala kertoo.

Miesten mukaan Kotico syntyi haaveesta rakentaa asiakasnäkökulmasta palveluita tarjoava kotimainen yritys.

– Yritys on uusi, mutta meillä on kokemusta alalta yhteensä 80 vuotta. Palaamme juurillemme, sillä meillä on kaikilla samanlainen tausta: Olemme tehneet perustason työtä, joten tiedämme, mitä se on. Tällä kokemuksella on hyvä tehdä päätöksiä, Kohtala sanoo.

Kotisivuillaan yritys kertoo vastaavansa toiminnastaan ja palveluidensa laadusta sataprosenttisesti omilla kasvoillaan. Samoin se korostaa kotimaisuutta ja itsenäisyyttä sekä sitä, että omistajat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia.

– Yksityisistä yrityksistä puhutaan usein talouslähtöisesti, mutta me lähdemme liikkeelle asiakkaiden tarpeista. Tätä työtä tehdään nöyrin mielin lasten ja perheiden ehdoilla, muuta tapaa ei ole, Kohtala painottaa.

Yksikkö on tarkoitettu 10–18-vuotiaille huostaanotetuille tai avohuollon tukitoimenpiteinä sijoitetuille lapsille.

– Täällä vietettävät ajanjaksot vaihtelevat, mutta lähtökohtaisesti ne ovat pitkiä. Ovet eivät käy koko ajan. Jollekin yksikkö voi olla tukikohta useita vuosia, Kivisaari kertoo.

– Täällä eletään perusarkea ja yksilöllinen tilanne määrittää, miten pitkään lapsi tai nuori tällä on. Sijoitus päätetään, kun sille ei ole enää perusteita. Kotiinpäin on aina tavoite, ja täällä tehdään töitä sen eteen, että lapsi voi palata kotiin, Korpela lisää.

Henkilökuntaa on aluksi kymmenkunta. Rekrytoinnit on tehtynä ja hakemusten määrä ilahdutti yrittäjät. Hakemuksia tuli yli sata.

– Kaikki alkaa olla aloitusta vaille valmista. Asiakkaita ei ole vielä, mutta kyselyitä on tullut. Tarkoitus oli, että toiminta alkaa hieman myöhemmin, mutta lupa-asiat järjestyivät yllättävän nopeasti, Kohtala kiittelee.

Ensi keväänä samassa pihapiirissä avaa myös toinen 7-paikkainen lastensuojeluyksikkö, perhekuntoutusyksikkö sekä avopalvelut.

– Kokonaisuudessaan tontilla tulee työskentelemään 25 ammattilaista. Perhekuntoutusyksikköön tulee perheitä varten neljä kolmiota, Kohtala kertoo.

Jatkosuunnitelmiakin on jo. Toiminta laajenee, kun aika on kypsä.

– Meillä on valmisteilla myös ihan uudenlaisia palveluita. Olemme nähneet toimialan tilannetta jonkun verran sisältäpäin ja tunnistaneet asioita, joihin meillä on varmasti annettavaa, Kohtala vihjaa.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta