Tilaajalle

Toimittaja Kari Lumikero vieraili Vaasan lapsuudenmaisemissaan yllätysvieraan kanssa – ” Etsin sinua Facebookista. Olisin halunnut haastatella sinua kirjaani varten”

VAASA

Kari Lumikero , 70, tiirailee Palosaaren Pursimiehenkadulla sijaitsevan kerrostalon ulko-ovesta sisään. Vieressä seisoo lapsuudenystävä Seppo Liimatainen , 69. Rappukäytävän ovi on lukossa.

Miehet eivät ole nähneet toisiaan noin 45 vuoteen, mutta juttu luistaa kuin sydänystävillä. Entinen kotitalo tuo paljon muistoja mieleen.

Lumikero muutti viiden vuoden iässä vuonna 1954 perheensä kanssa Rovaniemeltä Vaasaan. Tuolloin isoisä Iivari Lumikero oli toiminut jo kahden vuoden ajan vaasalaisen demarilehden Pohjanmaan kansan päätoimittajana.

Seuraavat kahdeksan vuotta Lumikerot asuttivat seitsemän muun perheen kanssa vastavalmistunutta kaksikerroksista pienkerrostaloa isä Esko Lumikeron toimiessa Ilkka-lehden reportterina.

– Tunsin Palosaaren siihen aikaan aikamoisena slummina. Ei se ollut ollenkaan tällainen luksuskaupunginosa kuin se on tällä hetkellä. Täällä oli paljon hometaloja, jotka purettiin, Lumikero sanoo.

– Meillä oli asunnossa yksi vierashuone, jota vuokrasimme, ja talon menojen säästämiseksi äidit siivosivat porraskäytävät. Muistatko, kun me pojat jouduimme syksyn pimeydessä aina painamaan käytävän valonappia noissa siivousvuoroissa? Lumikero kääntyy kohti Liimataista, joka nyökkää.

Maalarimestarin, talonmiehen ja puusepän lisäksi kerrostalossa asui Palosaarella vielä tuohon aikaan toimineen makkaratehtaan johtaja. Lumikero muistaa hänet yhä.

– Siksi minusta kuoriutui jo pienenä makkaran ystävä, hän nauraa.

Nuoren Lumikeron ja Liimataisen päivät täyttyivät metsäleikeistä, polkupyörällä ajelusta ja hiihtämisestä, satutuokioista Palosaaren kirjastossa, Viikingan uimarannalla uimisesta sekä tietenkin "omppukaisista". Välillä Lumikeron oli käytävä opinahjossaan Palosaaren kansakoulussa.

– Seppo ei tainnut käydä koskaan omenavarkaissa meidän kanssamme. Hän oli sen verran kiltti, Lumikero virnistää Liimataisen nyökkäillessä vieressä.

– Me leikimme paljon yhdessä, Lumikero lisää.

– Meillä oli talvisin mahtavat lumilinnat, Liimatainen muistelee.

– Kurkkupurkeista rakensimme niihin kaminat. Muistan vieläkin sen hajun, Lumikero täydentää.

Kotipihan metsikön iso mänty toimi poikien kiipeilytelineenä. Sinne rakennettiin maja laudoista, joista yksi törröttää vielä tänäkin päivänä puussa.

– Metsä oli aitiopaikkamme. Kivilaituriksi kutsuttu venelaituri oli kielletty alue, jonne ei saanut mennä, mutta siellähän me olimme joka päivä, Lumikero tunnustaa.

Taloa ja lähimetsää tutkittuaan Lumikero ja Liimatainen jalkautuvat kohti Palosaaren toria. Pursimiehenkadun ja Pikitehtaankadun kulmassa Liimatainen pysähtyy.

– Äidilläni oli tuossa elintarvikekauppa, hän osoittaa vaaleansinistä kaksikerroksista lautataloa.

Palosaaren kirjaston kohdalla molemmat pysähtyvät. Ulko-oveen liimattu ilmoitus satutuokiosta saa miesten suupielet hymyyn.

– Palosaaren kirjasto oli minun kannaltani aivan keskeinen paikka. Tunnistan vieläkin sen tuoksun. Siellä vanhojen ja uusien kirjojen seassa luin lasten- ja nuortenkirjoja. Se oli ihana ja turvallinen vetäytymispaikka, koska poliisilaitoskin sattui olemaan samassa talossa, Lumikero kertoo.

– Kuulin junassa Vaasaan tullessani, että sitä ollaan sulkemassa. Sehän on ihan järkyttävä uutinen. Laitoin nimeni vetoomukseen, ettei niin tapahtuisi, Lumikero lisää.

Lumikeron ja Liimataisen lauantainen tapaaminen oli suoranainen onnenkantamoinen. Lumikero oli Suomalaisessa Kirjakaupassa kertomassa lokakuussa ilmestyneestä Uutismies-kirjastaan, kun Liimatainen saapui paikalle.

– Kävimme torstaina ostoksilla, ja näin mainoksen, että hän tulee tänne. Me muutimme juuri Thaimaan Rayongista Vaasaan, koska kyllästyimme maan byrokratiaan ja halusimme palata takaisin juurillemme, Liimatainen selvittää.

Mukanaan hän toi vanhan valokuvan, jossa molemmat poseeraavat muiden lasten seassa Pursimiehenkadun kotipihan metsässä.

– Kuva oli vielä muuttolaatikossa. Se oli mukana Ruotsissa ja Thaimaassakin, Liimatainen kertoo.

Kun Lumikero muutti vuonna 1967 Ruotsiin, seurasi Liimatainen joitakin vuosia sen jälkeen perässä ja asettautui Eskilstunaan. Siellä hän työskenteli koko elämänsä ruotsalaisen lukkovalmistajan Assa Abloyn lukkotehtaalla laatuteknikkona, kunnes muutti eläkkeellä vuonna 2016 Thaimaahan.

– Seurailin Lumikeron toimittajan uraa Ruotsista käsin aina silloin tällöin sen minkä voin, Liimatainen toteaa hymyillen.

– Etsin sinua Facebookista. Olisin halunnut haastatella sinua kirjaani varten. Nyt vaihdetaan numeroita, Lumikero tuumaa innoissaan Liimataiselle.

Miehet muistavat tavanneensa viimeksi Eskilstunassa vuoden 1975 paikkeilla. Sen jälkeen yhteys katosi vuosikymmeniksi.

Lumikero kiertää koko marraskuun ympäri Suomea kirjansa kanssa haastatteluja antaen. Sen jälkeen hän palaa vaimonsa Cita Högnabba-Lumikeron luo parin Budapestin kotiin.

– Kaiken kaikkiaan olen mielestäni elänyt todella hauskan elämän. Siitä yritän kirjassani kertoa, Lumikero summaa.

Toimittaja muistelee elämäänsä tuoreessa kirjassaan Uutismies

Kari Lumikero on syntynyt 28. tammikuuta 1949 Kemissä.

Hän asuu vaimonsa Cita Högnabba-Lumikeron kanssa Budapestissa. Parilla on kolme aikuista lasta.

Lumikero valmistui vuonna 1967 ylioppilaaksi Tampereen lyseosta ja muutti sen jälkeen Tukholmaan, jossa toimi Ruotsin Postilaitoksen kirjeenkantajana vuoden verran.

Vuosina 1968–1970 Lumikero suoritti valtiotieteen opintoja Tukholman yliopistossa.

Vuosina 1967–1986 Lumikero toimi Yleisradion vakituisena uutis- ja ajankohtaistoimitusten avustajana. Samalla hän oli vuosina 1969–1985 Ruotsin Radion suomenkielisen toimituksen uutistoimittajana.

Vuosina 1986–1997 Lumikero toimi MTV3:n Skandinavian-kirjeenvaihtajana Tukholmassa, josta siirtyi vuosiksi 1997–2008 Berliiniin MTV3:n Keski-Euroopan kirjeenvaihtajaksi.

Vuosiksi 2008–2014 hän palasi Tukholmaan, jossa toimi MTV3:n vanhempana ulkomaankirjeenvaihtajana jatkuvasti komennuksilla mm. luonnonmullistus- ja sotatoimialueilla ympäri maailmaa.

Vuonna 2005 Lumikero sai Bonnierin journalistipalkinnon Intian valtameren tsunamikatastrofin uutisoinnistaan ja vuonna 2014 hänelle annettiin Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki.

Vuodesta 2015 lähtien Lumikero on toiminut freelancerina, ja 1. lokakuuta 2019 häneltä ilmestyi elämäkerta Uutismies (Tammi).

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta