Tilaajalle

Seinäjokelainen Armi Itäpalo on jakanut lapsille Joulupuu-keräyksen lahjoja alusta lähtien – pakettien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti

Vuonna 2000 Seinäjoella jaettiin lahjapaketit noin 70 vähävaraiselle lapselle Joulupuu-keräyksen kautta. Tänä vuonna paketteja oli lähes 1500.

Tätä muistelee Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) vapaaehtoinen Armi Itäpalo. Hän on ollut mukana Seinäjoen Joulupuu-keräyksessä alusta saakka.

– Ihan pienestä on lähdetty liikkeelle, Itäpalo kertoo.

Valtakunnallisessa hyväntekeväisyystempauksessa kerätään joululahjoja vähävaraisille lapsille. Joulupuu-keräykset on aloittanut Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari. Se järjestetään yhteistyössä MLL:n kanssa.

Aluksi vapaaehtoiset veivät lahjat itse lasten koteihin. Seinäjokelainen Itäpalo muistaa, kuinka kävi yhden perheen ovella viisi kertaa, ennen kuin joku sattui olemaan kotona ja pystyi vastaanottamaan lahjat.

– Se oli hirveä rumba. Monta viikkoa meni töiden jälkeen auton ratissa, Itäpalo muistelee iloisesti.

Nykyisin perheet hakevat paketit MLL:n tiloista.

– Jos näitä vietäisiin yhä kotiin, jakaisin paketteja vielä helmikuussakin.

Itäpalon mukaan lahjojen tarvitsijoiden määrä nousee hieman joka vuosi. Joulupuu-keräyksessä lahjoja jaetaan 0–17-vuotiaille.

– Aina tulee uusia lapsia, jopa ihan pieniä vauvoja, joille kaivataan joululahjaa.

Tänä vuonna kaikille lapsille saatiin yksi paketti, aivan pienimmille kaksi.

– Kyllä on ihana ja huojentunut tunne, kun kaikille riitti lahja, jopa kaksi.

Vähävaraisten lasten määrä on toki iso, mutta Itäpalo muistelee mieluiten sitä iloa, mitä lahjat tuovat.

– Eräs äiti kiitteli tällä viikolla herkistyneenä, kuinka näistä lahjoista tulee hänen lapsilleen joulu.

Toisen ihanan tarinan hän kuuli diakoniatyön kautta. Äiti kertoi, kuinka tytär oli salaa toivonut merkkipuseroa. Joulupuu-keräyksessä luki kuitenkin vain vaatekoko.

– Sitten lahjapaketista oli tullut juuri se tietty pusero, mitä tyttö oli toivonut. Se oli todella ajatuksella ostettu lahja, Itäpalo iloitsee.

 

Ähtärissä ennätysvuosi – valitettavasti

 

Myös Ähtärissä saadaan jaettua lahjapaketit kaikille lahjoja toivoneille lapsille. Paketteja on kaikkiaan 159.

– Valitettavasti tämä oli jälleen ennätysvuosi lahjojen tarvitsijoissa, sanoo MLL:n Ähtärin paikallisyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Niina Kivinummi.

Ähtärissä Joulupuu-keräys aloitettiin joulunavauksessa. Silloin vain puolet pakettikorteista saatiin liikkeelle. Lopuille löytyi onneksi lahjoittaja myöhemmin, kun niitä sai hakea paikallisesta kirjakaupasta.

– Kyllä ihmiset haluavat auttaa, Kivinummi kiittelee.

 

Kauhavalla kaikille kaksi pakettia

 

Kauhavalla oli tavoitteena saada kaikille Joulupuu-keräyksen lapsille kaksi lahjaa. Tässä onnistuttiin. Paketit menevät kaikkiaan 95 kauhavalaislapselle.

Lue lisää: Koskettava kirje herkisti joulukeräyksen vapaaehtoiset – "Saivat kiitosta työstä, jota on tehty koko vuosi"

Joulupuusta jäi Kauhavalla palautumatta kahdeksan lahjaa.

– Ei mikään mahdoton määrä. Yhdistys osti joululahjoihin korvamerkityillä lahjoitusrahoilla heille paketit, kertoo sihteeri Niina Järvinen MLL:n paikallisyhdistyksestä.

MLL:n vapaaehtoiset eri puolilta maakuntaa ovat kertoneet, että toisinaan Joulupuusta otettu kortti saattaa unohtua hyväntekijän taskuun tai muuten hukkua. Paikallisyhdistykset pyrkivät kuittaamaan nämä unohdukset, ettei yksikään lapsi jää sen takia ilman lahjaa.

Lisäksi Kauhavalla eräs yritys on jo useana vuonna lahjoittanut paikalliselle MLL:lle lahjakortteja, jotka on jaettu vähävaraisten perheiden "yli-ikäisille" lapsille. Joulupuun yläikäraja on 17 vuota.

– Tänä vuonna lahjakortit annettiin seitsemälle nuorelle, Järvinen kertoo.

 

Joulupuu-keräyksen lisäksi erilaisia jouluavustuksia jaetaan muun muassa Seinäjoen seurakunnan Ruokapankin, Pelastakaa lapset ry:n ja Hyvä joulumieli -keräyksen kautta.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta