Tilaajalle

Poliisiaseman putkan ovi kävi tiuhaan viikonloppuna: huumekuskeja, tappelupukareita, kannabisviljelijä ja rattijuoppoja - osa kärysi kahdesti

Pohjanmaan poliisilaitoksella oli kiireinen viikonloppu Etelä-Pohjanmaalla. Rötöksiä tehtiin urakalla eri puolella maakuntaa.

Huumeiden käyttäjät

Huumausaineiden käytöllä oli suuri osuus viikonlopun häiriö- ja rikostapauksissa.

Seinäjokinen 80-luvun alkupuolella syntynyt mies jäi viikonloppuna kaksi kertaa kiinni huumaantuneena ajosta. Ensimmäinen kerta oli perjantaina alkuiltapäivästä Rengastiellä Seinäjoella, ja toinen kerta lauantaina alkuillasta Tehtaantiellä. Mies päätyi putkaan yöksi.

Seinäjoen keskustan liepeillä olevasta rivitalosta löydettiin perjantaina alkuillasta kannabiskasvattamo, jossa kasvit olivat vasta taimiasteella. Poliisi meni paikalle toisen tehtävän yhteydessä. Hiukan alle viisikymppinen mies tuotiin asunnostaan poliisin tiloihin, ja asiaa tutkitaan huumausainerikoksena.

Kurikkalaista noin nelikymppistä miestä epäillään huumaantuneena ajamisesta lauantai-iltana Ilmajoella. Huumausaineen pikatesti osoitti positiivisen tuloksen. Autosta löytyi käytetty huumeruisku ja anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Mies vietti yön poliisiaseman majoituksessa. Poliisiasemalla mies suostui puhalluskokeeseen, jonka tulos ylitti reippaasti törkeän rattijuopumuksen rajan.

Poliisin omien tutkimusten perusteella otettiin lauantaina illalla kiinni kolme Seinäjoella asuvaa 20-30 -vuotiasta miestä, joita kaikkia epäillään huumausaineiden myynnistä.

Rattijuopot

Perjantai-iltana paikkakuntalainen yli 70-vuotias mies ajoi epävarmasti autoaan Alajärvellä. Kotoaan tavoitettu mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemat. Seurauksena oli yö poliisin tiloissa Seinäjoella.

Peräseinäjoella paikkakuntalainen kuusikymppinen nainen ajeli lauantaina aamulla kuuden jälkeen autolla. Hän oli sitä ennen nauttinut niin paljon alkoholia, että ajelua tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Lauantaina yöllä kahden maissa nelikymppinen Alajärvellä asuva mies otettiin kiinni epäiltynä kahteen otteeseen päihtyneenä autoilusta. Mies tavoitettiin kotipihasta autostaan istumassa. Törkeä rattijuopumusepäily ja yö putkassa oli seuraus ajeluista.

Tuurilainen yli 70-vuotias nainen ajoi ojaan Alavudella Tuurintiellä lauantaina illalla kahdeksan kieppeillä. Törkeää rattijuopumusta osoittaneen puhalluskokeen jälkeen nainen toimitettiin tarkastukseen sairaalaan.

Lauantaina iltapäivällä nelikymppinen mies ajoi Seinäjoen ohitustiellä tien keskikaiteeseen. Kuljettaja poistui romuttuneesta autostaan läheiseen metsikköön, josta poliisikoira pian tavoitti hänet. Puhalluskoe osoitti yli kahden promillen lukemia, ja majoitus järjestyi poliisiaseman putkatiloihin.

Tappelut

Kolmikymppinen Seinäjoella asuva mies pahoinpiteli Kurikassa lauantaina aamuyöllä kuusikymppistä naista. Paikalla oli ollut iltaa viettävä porukka, jossa oli syntynyt riitaa pahoinpitelijän ja naisen välillä.

Naisen vammat kävi tarkastamassa ambulanssihenkilöstö, joka ei nähnyt asiassa sairaalahoidon tarvetta. Pahoinpitelyn epäilty toimitettiin putkaan Seinäjoelle.

Lauantaina aamuyöllä syntyi Kurikan paikallisessa viihderavintolassa riitaa kahden naisen välille. Kurikkalainen 90-luvulla syntynyt nainen käytti nyrkkejä ja potkuja 60-luvun lopulla syntyneeseen naiseen, kunnes järjestyksenvalvojat ennättivät väliin.

Ambulanssi toimitti uhrin Seinäjoelle sairaalaan ja epäilty majoitettiin Seinäjoelle poliisivankilaan. Rikoksesta epäillyn hallusta löytyi huumausaineeksi epäiltyä ainetta.

Kolari

Perjantaina aamulla yhdeksän aikoihin Seinäjoella Kapernaumin teollisuusalueella kaksi rekka-autoa törmäsi toisiinsa. Poliisille kerrotun mukaan toinen autoista oli kääntynyt Puurtajantieltä Rekkaväylälle ja oli kerrotun mukaan ennättänyt ajaa jonkin matkaa tiellä, ennekuin Rekkaväylää ajanut toinen kuorma-auto törmäsi kääntyneen auton perävaunun perään. Ajoneuvoihin tuli kohtalaiset vauriot mutta ei henkilövahinkoja.

Kortitta ajo

Perjantaina iltapäivällä saapui Seinäjoen poliisiasemalle kuulusteluun Tamperelainen kolmikymppinen mies. Hän ajoi poliisitalon pihaan autollaan piittaamatta siitä, että oli ajokiellossa. Poliisi totesi tapahtuneen ja mies saa asiasta sakkorangaistuksen.

Varkaus

Lapualla sijaitsevalle huoltoasemalle murtauduttiin lauantaina aamuyöstä. Huoltamolta anastettiin alkoholijuomia. Poliisi otti kiinni yhden Lapualla asuvan kolmikymppisen epäillyn. Tapahtumasta on valvontatallenne, jonka avulla tutkinta jatkuu edelleen.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset





Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta