Tilaajalle

Ruotsalaisyritys sijoittaa 1,7 miljoonaa euroa Jalasjärven kenkätehtaaseen

Ruotsalaisyhtiön Ejendals tekee 1,7 miljoonan euron investoinnin Jalasjärven Jokipiissä sijaitsevaan Jalaksen kenkätehtaaseen. Asiasta kertoi ensimmäisenä TTT-lehti.

Jalas-tuotemerkin alla tehtaassa kehitetään ja valmistetaan nykyään noin miljoona jalkineparia vuodessa. Nyt Ejendals investoi 1,7 miljoonaa euroa Jalas-tehtaansa toimintaan viedäkseen turvajalkineiden kehityksen ja valmistuksen seuraavalle tasolle. Investoinnin tärkein osa on ruiskuvalettuja jalkineen pohjia valmistava ainutlaatuinen kone.

–Uudella koneella pystymme valmistamaan turva- ja työjalkineita, jotka ovat entistäkin, monipuolisempia, mukavampia ja näyttävämpiä, kertoo Ejendals Suomi Oy:n varatoimitusjohtaja Bill Coward TTT-lehdelle.

Perusajatuksena on, että kone mahdollistaa välipohjien ja ulkopohjien valmistamisen yhdellä ja samalla koneella, ruisku- ja valumenetelmiä hyödyntäen. Kone on tehty yhteistyössä italialaisen valmistajan kanssa.

Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa Jalas-tehtaassa työskentelee tällä hetkellä noin 130 henkeä. Ruotsalaisen Ejendals-konsernin ja Jalaksen yhteistyö alkoi vuonna 1984, ja vuonna 2008 Jalas siirtyi osaksi Ejendals AB:ta.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta