Tilaajalle

Reserviläisille kunniaa itsenäisyyspäivän merkeissä

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on myöntänyt itsenäisyyspäivän päivämäärällä neljä Reserviläisliiton ansioristiä soljen kera ja 28 ansioristiä. Huomionosoitukset on luovutettu 5.12.2019 Helsingissä.

Reserviläisliiton arvokkaimman huomionosoituksen, vuonna 1982 perustetun ansioristin soljen kera, saavat tänä itsenäisyyspäivänä liiton hallituksen entinen jäsen, talousmestari Juha Arvonen Akaalta, liiton aiempi varapuheenjohtaja, terveydenhoitaja Helvi Hamari Simosta, Pohjois-Pohjanmaan reservipiirien toiminnanjohtaja Markku Holopainen Oulusta sekä puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg Helsingistä.

Reserviläisliiton vanhimmalla huomionosoituksella, vuonna 1976 perustetulla ansioristillä, palkitaan tänä itsenäisyyspäivänä muun muassa maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri Hulkko, rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara, rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö, kontra-amiraali Markku Hassinen ja sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmi. Molemmat Reserviläisliiton ansioristit pohjautuvat asetukseen.

Lisäksi Reserviläisliiton hallitus on myöntänyt itsenäisyyspäivän päivämäärällä 53 Reserviläisliiton kultaista, 91 hopeista ja 120 pronssista ansiomitalia. Valtaosa ansiomitaleista luovutetaan reserviläispiirien järjestämissä tilaisuuksissa eri puolella Suomea itsenäisyyspäivänä tai sen tuntumassa.

Reserviläisliiton myöntämät ansioristit 6.12.2019

Koukku Timo, hallituksen jäsen, Vaasa, Ojaluoma Timo, hallituksen jäsen, Seinäjoki.

Reserviläisliiton palkitsemisesityksen perusteella myöntämät ansiomitalit. Etelä-Pohjanmaan piiri:

Kultainen ansiomitali: Kujala Antti, Vaasa, Niemi Esa Tapani, Vaasa, Ristimäki Jari, Kurikka, Uusitalo Teuvo, Isojoki.

Hopeinen ansiomitali: Heikkilä Juha, Vaasa, Kallonen Jari, Nurmo, Korpela Mika, Vaasa, Koski Mikko, Jurva, Kujanpää Pentti, Ylihärmä, Nieminen Kai, Seinäjoki, Perkiö Raimo, Isojoki, Salonen Pasi, Mustasaari.

Pronssinen ansiomitali: Aalto Veli-Tapani, Ylihärmä, Asu Jari Tapani, Seinäjoki, Kero Minna, Ylihärmä, Korpela Anssi, Seinäjoki, Kulmala Ville-Matti, Seinäjoki, Kylmäkorpi Heikki, Kauhava, Maijala Jussi, Alavus, Malo Terho, Lapua, Niemistö Vesa, Seinäjoki, Salmeskari Esa, Ylihärmä, Urmas Antti, Seinäjoki, Viitala Markku, Alavus. (Reserviläisliitto 4.12.)

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta